torstai 16. toukokuuta 2013

Agikoululaisten tehtävät

Olen viettänyt tällä viikolla agikentällä ja kentän laidalla ja lämmittely- ja jäähdyttelylenkeillä enemmän aikaa kuin kotona.

Alla Popparin viime viikon ja tämän viikon tehtäviä. Pieni on kovin innoissaan päästessään kentälle. Suht hyvin jaksaa keskittyä. Pikku hiljaa taitaa alkaa yhdistelemään esteitä. Ei juuri irtoa esteille, mutta rauhassa opiskellaan.

Irtoamista putkiin 8.5.

Pimeään putkeen 8.5.

Valssi 15.5. Popparille pitää palkkailla siivekkeen taakse. Kääntyy itseasiassa tosi hyvin, mutta vauhti on vielä turhan vaatimatonta.

Rallattelua 15.5.

Sohvin uusi kesäryhmä aloitti tänään ja SatuS teetti ryhmälle koeradat. Kisanomainen suoritus ja hyllystä ulos. Kolme yritystä. Eka rata meille heti nolla. Hyvä niin, sillä oli niin pahuksen kuuma, että en olisi halunnut jäädä radalle paahtumaan. Nyt koira pääsi heti juomaan ja sai viilennysloimen päälleen ja minä menin katsomaan muiden ratoja.

Rata 1.

Kakkosradalla sähläilin jotain niistossa ja koira kiersi renkaan. Myös putkijarru meille melko uusi eikä onnistunut. Palkkailin siitä pariin kertaan käteen ja jätetiin hautumaan. Eli tätä ei päästy nyt loppuun asti eli otetaan omiin harkkoihin tämä.
Rata 2.
Hyvää tänään:
  • koiran vire kuumuudesta huolimatta, meille kelpo vauhti
  • kontaktit pysäytti puomilla tosi nätisti, kävin palkkaamassa
  • kivanoloinen ryhmä muotoutumassa: me ainuina mineinä, 4 mediä, 2 maksia
 Kehitettävää tänään:
  • Omat linjat epämääräiset ja koira pelasti meidät monta kertaa. Turhaa hosumista.
  • Niistossa vastakäsi käyttöön
  • Putkijarru
Nyt agitaukoa ensi viikkoon. Huomenna suunnataan kohti hotellielämää, kun Vierumäen kevätsport kutsuu. Tosin voi olla, että Mikko voi olla se sport ja me tytöt rentoillaan. Ainakin nukutaan pitkään ja käydään pitkillä ja rennoilla lenkeillä. Koirat päässee myös uimaan, kun on niin lämmin.

Viikonloppuna käynnistyy cairnikoille järjestetty Tutustu Agilityyn -kurssi Ojangossa. Onneksi Minttu vetää ryhmää, kun meitsi vain loikoilee siis lenkkeilee minilomallaan. Viime vuoden ryhmästä melkein kaikki jatkoivat lajin parissa ja valtaosa on startannut agilityn mölliluokissa tänä keväänä, vau. Toivottavasti uusikin ryhmä saisi kipinän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti