Jaksan edelleen hämmästellä miten erilaiset terrierit meillä kotona asustaa. Ympäristö on molemmille ollut kutakuinkin sama, koirien kanssa tehdään todella paljon ja kaikkea mahdollista. Koirat ovat kiintyneet kotiväkeensä ja kotiväelle koirat ovat perheenjäseniä, mutta laumanjohtajuus on selvä (tai no Sohvi kyllä luulee olevansa Mikkoa ylempänä, mutta Mikko ei tajua sitä ;)
Sohvi on aina ollut itsenäinen koiruli, joka ei koskaan ole ollut erityisen rapsuteltava saatika syliintuleva. Siltä suurin kunnianosoitus on kantaa herkkuluu viereen ja pyytää pitämään kiinni. On kuitenkin kiintynyt omaan laumaan ja pitää silmällä sitä ja erityisesti minua, jota myös tarvittaessa puolustaa. Agilityssa tekee kimpassa töitä tosi hyvin. On ihan ässäkoira harrastaa mitä vain. Ei osta mitään ellei itse koe sitä hyödyllisenä tai hauskana.
Popsi on sitten meidän halipulla. Leikkien väsyttämänä kiipeää päättäväisesti suoraan syliin, käpertyy kiepille ja huokaisten nukahtaa niille sijoilleen. Perheensä lellikki, jolle kukaan ei voi olla kovin vihainen. Syvästi kiintynyt perheeseensä, jää aina ikkunaan katsomaan kaipaavasti ja odottaa siellä, kun palaat. Superkiltti. Hönö. Ja niin rakas. Ei osaa itse päättää, mitä mieltä uusista jutuista on. Odottaa ensin joko Sohvin tai Mamman ratkaisun. Ja jos pelottaa liikaa, niin pötkii pakoon hippulat vinkuen.
Juuri nytkin katson uutisia Pomppu sylissä kuorsaten. Mikko selvittää yksityiskohtia fillarikisoista ja eilisestä fudismatsista. Sohvi nukkuu saunan jäljiltä viileässä eteisessä. Itse mietin hajamielisesti alkuviikon duunikuvioita ja loppuviikon Lontoon matkaa. Pitää käydä hakemassa NEUn alkuviikoksi sulamaan. Oma omituinen perheeni, jossa arki on ihan parasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti