Olen yrittänyt olla hirveän reipas. Keskittyä kaikkeen kivaan. Yrittänyt olla häiritsemättä kasvattajaa liikaa. Pussannut Popsin melkein hengiltä. Järkeillyt kovasti. Ja vain vähän laskenut päiviä.
Mutta.
Nyt on ihan pakko myöntää. Mulla on ihan kamala ikävä Sohvia. Siis ihan kamalan ikävä. En ole koskaan ollut erossa silmäterästäni näin kauan ja tänään tirautin salaa ekat itkut ikävästä. En ollenkaan tiedä helpottaako olo sunnuntaina, kun pääsen pentulaatikon ääreen. Mutta ihana on nähdä Mama ja vesselit. Ja sitten taas uutta yritystä....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti