torstai 15. marraskuuta 2012

Hurlumheitä

Ojangon aksatreeneissä halusin eilisten teknisten ohjaustreenien jäljiltä vain hurjastella. Laitoin kaksi suoraa putkea peräkkäin ja ensin hypyn väliin ja toisella kierroksella renkaan väliin. Palkka lelulla avustajan avulla. Ja Poppis imutti kuin pikajuna koko suoran. Erityisesti rengasvarmuus on ollut vähän hämmentävää tuon pienen kanssa, on mennyt niin ongelmitta alusta alkaen. Seuraavaksi voisi kokeilla muurin opiskelua ja pituuden vahvistamista tuolla putkeen imutus tyylillä.

Toisen harjoituksen vinkkasi kouluttaja- Satu. Siinä harjoiteltiin puomin ylösmenoa lähettämällä koira puomin sivusta puomille. Siinä puomin ylösmenoreuna blokataan siivekkeellä ja koira lähetetään namille, joka on siivekkeen takana puomilla,  näin koira oppii kiertämään ylösmenolle suorana eikä hyppää sivusta. Poppari tajusi juonen heti ja kipitti palkalle innoissaan. Toisen palkan annoin, kun vähän eteni puomilla ja siitä nostettiin alas. Näin meillä sitten päästiin vähän puomiakin kokeilemaan. Muuten ajattelin tuon puomin opettaa alastulosta alkuun päin kelaten, jahka noi kontaktit hiotaan ensin kuntoon.

Mukava treeni, hyvä mieli. Jäähdyttelylenkillä keskinäisen kehumisen kerho Mintun kanssa, kun olimme kekanneet muutaman jutun yhdessä, jotka toimivat hyvin treeneissä. Välillä mennään metsään ja välillä näitä mukavia onnistumisen pilkahduksia. Juhlistan tätä vielä lasillisella beaujolais nouveuata, kuten marraskuun kolmantena torstaina kuuluu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti