Verijälkikoirat

Aiemmalla verijälkikurssilla päätettiin, että jäljelle lähdetään mahd. pian uudestaan. Näinpä otimme sunnuntain mitä mainioimmassa syyssäässä suuntiman kohti Espoon metsiä 6 cairnin ja yhden snautserin voimin. Mukana Minttu, Luca ja Rico, Mia, Perro ja Elmeri, Minna ja Pipsa, Linda ja Topi sekä minä Sohvin kanssa.

Neljä mainiota jäljentekijää ja päivän paras jälkikoira Pipsa.

Jakauduimme kahteen ryhmään, joista toinen työsti neljä jälkeä koirilleen ja toinen kolme jälkeä. Jälkien pituus oli hieman koirasta riippuen alle tai yli 100 metriä. Maasto oli kohtuullisen haastavaa ja vaihtelevaa kalliometsää. Jäljissä oli jo aika tavalla kaarteita ja kulmia. Vaativimpiin kohtiin pyrimme levittämään verta hieman laajemmin. Samoin junnulle, Lucan jäljelle jätettiin herkkuja enemmän kuin muille, jotta jälki ei enää niin paljoa jännittäisi nuorta jäljestäjää. Ryhmätyöskentelystä johtuen kukin sai rauhassa keskittyä vetämään jälkeä, kun merkkaaja kulki edellä. Ryhmät työskentelivat motivoituneina ja jokaiseen jälkeen keskityttiin huolella.

Jälkiä vanhennettiin niin, että ensin ajavillakin koirilla oli yli tunnin jälki ja lopussa ajavilla jälki oli ehtinyt vanhentua jo kolmatta tuntia. Eniten meitä jännitti, että sotkevatko satunnaiset sienestäjät ja muut koirakot jäljen. Onneksi muita kulkijoita oli hyvin vähän ja ainoa moka oli, että huomasimme myöhemmin ohjausmerkeistä huolimatta vetäneemme kaksi jälkeä sujuvasti ristiin.

Ajot suoritettiin koirakko kerrallaan ja meno oli niin mielenkiintoista, että kaikki halusivat nähdä kaikkien koirien suoritukset. Ja niitä kyllä kelpasi seurata. Melkein kaikki löysivät ja tutkivat aloituskohdat, jotka nuuskutettiin tarkasti läpi. Ensikertalainen Perro-vaari 12-vee oikein kaiveli aloituskohdan läpi, että mitäsmistä tämä nyt sitten on. Lisäksi kaikki koirat pääsivät aloituksesta liikkeelle. Kukin jäljesti omalla tyylillään joko suoraviivaisesti läpijuosten tai siksakhöntsäillen. Muutama pummi sattui varmasti kaikille, mutta nopeasti kukin koira palasi jäljelleen. Osaa koirista suoritusta seuraava ihmisjoukko ei häirinnyt lainkaan, mutta osa otti siitä niin paljon häiriötä, että näille koirille jätimme enemmän työskentelytilaa.

Ensikertalaisista Elmeri pääsi jäljen loppupuolella hyvään imuun ja Ellulle kannataakin tehdä nopsasti uusi treeni, että pääsee kunnolla kiinni nenätyöskentelyn ideaan. Mintun Rico-snautseri teki edelleen varmaa työtä ja ainoana seurueen rekkuna haluaa kantaa sienen metsästä pois. Lucaa ei tällä kertaa enää jännittänytkään ja malttaessaan pikkumies jäljestää kuin vanha tekijä. Oman jäljen jälkeen Luca veti Mintun vielä Perron jäljelle, jonka jäljesti hienosti loppuun asti. Sieltä junnu jo katsottiin parhaaksi kantaa pois, jotta saatiin jäljestys poikki :)

Mia ja Perro-pappa.

Minttu ja Luca-juniori.



Mia ja Elmeri.

MInttu ja Rico, saalis suussa.

Meillä Sohvin kanssa meni edellistä kertaa paremmin. Aloituskohta löytyi hyvin, josta liikkeelle määrätietoisesti. Sohvi kulki suht ripeästi ja annoin koiran edetä jo pitkällä liinalla. Nokka pysyi paremmin maassa, vaikka pystyssä viuhtova häntä kertoi, että innostusta oli vielä keskittymistä enemmän. Makuupaikka löytyi hienosti ja herkut katosivat parempiin suihin. Sitten minä vähän mokailin, koira lähti vetämään kohti ryteikköä enkä nähnyt seuraavaa merkkiä, joten pysähdyin vaikka koira veti kuin hinaaja. Minna, joka kuvasi, onneksi hoputti minua, että mene ihmeessä, koira on jäljellä ja siellähän se ohjausmerkki oli. Ennen maalia meillä oli yksi suorakulma  kalliolla ja tässä tuli Sohvin pummi. Kiersi ja kaarsi eikä oikein tiennyt minne lähteä. Pysyin paikallani ja kehotin rauhallisesti koiraa etsimään. Ja löytyihän se jälki ja maali ja sinne piilotettu poronluu, jonka koira sai kantaa autolle syötäväksi.

Meidän neidin startti ja takamus.

Makuutus löydetty.

Matkalla maaliin.

Osasta näistä voisi ihan oikeasti tulla kelpo jälkikoiria. Erityisesti Pipsa ja Topi tarjoavat jo näin alkuvaiheessa aikas hienoja suorituksia. Linda ja Topi starttasivat aloituksesta sellaisella vauhdilla, että kuvaaja sai juosta ihan tosissaan puhumattakaan loppuporukasta, joka puuskutti paikalle vasta kun maaliherkut oli jo syöty! Pipsa taas on meidän joukkueen priimus, jolle tehtiin jo todella vaikeita kulmia, jotka koira otti tarkasti ja varmasti. Topille ja Pipsalle täytyykin tehdä jo huomatttavasti pidempiä jälkiä seuraavaksi.

Ainoa vähänkään järkevä kuva vauhtikaksikosta Linda ja Topi. Lindahan saa jälkikasvua näillä näppämillä ja niin vaan kiipeilee jälkimetsällä. Porttari sille pitää pian antaa...

Kiitoksia asianosaisille, oli muuten kiva reissu. Niin ja tiedoksi, että kiikutin äsken kaupasta poronverta pullollisen että seuraavaa reissua vain suunnittelemaan.