17!!

Meillä oli tänään agilityn kuun viikonloppuvuoro. Mintultahan on homma karannut ihan käsisistä, lähettelee meille ratapiirustuksia edellisenä päivänä ja määrää kaikki opiskelemaan linjat jo etukäteen. Printtausten kanssa sitten kukin tahoillaan oli eilen perjantai-iltana pyörinyt ympäriämpäri. Meillä ainakin kotona mies seurasi viinilasinsa takaa virnuillen menoa. Kieltämättä etukäteismietintä nopeutti ainakin radan kasaamista ja ehkä vähän sitten tositoimissakin.

Agivuoro oli aikaisin aamulla, joten jätin Sohvilta aamuruoan antamatta, josta madamoiselle oli kyllä varsin tuohtunut. Mietiskelin, että mitenköhän tällaiset aamutreenit meiltä oikein luontuvat, mutta yllättävän hyvin olimme molemmat hereillä, kun oma vuoro radalle tuli. Mun on ihan pakko maanantaina töissä skannata meidän rata. Siinä oli estettä esteen perään ja kulmia riitti. Meille korkeahkon vaikeusasteen takia olin itse ihan rennolla mielellä ja varauduin pitämään taukoja ja välipalkkaamaan koiraa radalla. Mutta eikunkeikun, Sohvi oli superhyvä, jolloin minäkin rentouduin entisestään ja ehkä ekaa kertaa ikinä ehdin ihan hippasen nauttimaan menosta. Se oli kuulkaas yhtäsoittoa alusta loppuun seitsemäntoista (17) estettä.

Muutkin koirakot (Topi, Alli ja Elmeri) menivät minusta erittäin hyvin. Ja kyllä ne heikoimmat lenkit olimme me ohjaajat, jotka pinkoivat milloin minnekin, kiekuivat mitä milloinkin ja mihin aikaan sattuu, koirien seuratessa hyväntahtoisina kysymysmerkkeinä perässä. Aivan mahtava tiimi =)))

Treeneistä suuntasimme suoraan pihanraivaushommiin. Työnjohtaja tosin nukahti kesken kaiken auringon lämmittämälle patiolle. Ja nyt kärkymme naisissa pekonipastaa keittiöstä...

Siinäpä se. Kepit korvattiin pussilla. Istu ja pala.