sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Kollaasi

Sohvilla on tapana levittää päivän mittaan lempilelunsa olohuoneen matolle, josta ohimennen niitä nakkailen takaisin leulukoppaan. Jossain vaiheessa harkitsin opettavani vesselin palkkiota vastaan kantamaan ne itse takaisin, mutta se on näköjään jäänyt vaiheeseen.

Kun olin viime viikolla työmatkalla, Mikko oli kuvannut erään illan saldon. Kuvassa näkyy muun muassa lemmenleikkeihin käytettävä Hra Pupu, jota ei ilmeisesti erityisasemansa vuoksi ole suolistettu. Uutena leluna Strutsikas, jonka kestävyyttä seuraamme mielenkiinnolla. Ja keskellä sisämyksiä pursuava Majava. Majava kootaan aina uudelleen ja yhä uudestaan se on Sohvin mielestä hauskaa tyhjentää. Sarjassamme halpaa aktivointia.

Lisäksi mukaan on kannettu Merihirviö, Seepra, Kongi ja eriasteisesti maisteltuja luita.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti