Kierreltiin ja kaarreltiin aluetta, mutta ei vilaustakaan Pelestä. Kävin lopulta viemässä omat koirat autolle, tehiin nopsat suunnitelmat ja hajaannuimme kolmen ihmisen voimin metsään. Reilun tunnin kuluttua olimme ehtineet haravoimaan lähimetsikön, tsekkaamaan lähellä olevan suomaisen alueen, tarkastamaan ruokintapaikat ja ällöt supiloukut, eikä edelleenkään pihaustakaan. Tässä vaiheessa soitin Viikin löytöeläintaloon ja ilmoitin karkulaisesta. Minna yritti pysyä rauhallisena, vaikka Pele ei koskaan aiemmin ole tällaista katoamistemppua tehnytkään.
Juttu alkoi purkaantumaan, kun kävin juttelemassa lähitalon asukkaiden kanssa, jotka kertoivat alueella aamusta pyörineestä 5-6 metsäkauriin laumasta. Kehottivat lähtemään tiettyyn suuntaan, jonne kauriit aina kulkevat. Soitin muille etsijöille ja lähdin neuvottuun suuntaan. Ja tadaa, yhtäkkiä Pele seisoo vieressäni. Oli palaamassa kaurismetsältä takaisin. Olipas valtava helpotus löytää koira, joka vaikutti onneksi olevan ihan kunnossa. Suurkiitos myös Tarjalle, joka osallistui etsintöihin omista menoistaan tinkien. Koirakavereita ei jätetä! Illalla tuli vielä viestiä, että koira ei vaikuta edes erityisen väsyneeltä reissunsa jäljiltä, mutta matte on aika puhki...
Ja tässä vielä treenit. Tehtiin junnujen ensiviikon harkkaa. Siinä riitti ihan pähkinöitä isoillekin koirille. Sohvi oli taas ihan liekeissä, kun lepoilun jälkeen pääsi taas kentälle. Supersähikäinen.
Haastavin kohta tuntui olevan 4. hypyn jälkeinen putki, koska koirat lukitsivat herkästi putken väärän pään. Sen sijaan toi 13-16 pätkä sujui yllättävän hyvin. Tiistain sitten kuullaan, miten tuo pitäisi ohjata...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti