sunnuntai 8. elokuuta 2010

Kannustusjoukot

Vietimme eilisen päivän Sappeessa kannustamassa Mikkoa maastopyöräkilpailussa. Päivä meni hyvin helteestä huolimatta. Lähtölaukaus ei aiheuttanut kummastunutta ilmettä suurempaa ihmetystä ja 150 maastopyöräilijää siedätti koiraa tehokkaasti. Fillaristit ovat nykyisin aika yhdentekeviä meidän pennulle. Saimme autolle varjoisan paikan, jonka viileydessä kävimme huilimassa, järsimässä luuta ja nukkumassa päikkärit.

Lyhyt päivälenkki metsänsiimeksessä tehtiin yhdessä Sylvi-chihun kanssa, ja se meni jo paljon paremmin kuin ensitapaaminen. Ulkoilun jälkeen koirat saivat pari pullollista vettä niskaansa ja sitten jo odoteltiinkin maaliintulijoita. Tosin Mikon maaliintulon Sohvi missasi, sillä juuri silloin piti keskittyä silppuamaan Mamin mehujääpuikon puutikkua.

Niin, ja Mikko ja Terho ajoivat hienon kisan ja yhtämatkaa maaliin. Hyvä Pojat!

Lähtötunnelmia



Onnentoivotukset


Kannustusjoukot tankkaa ja lepää

Tuttujakin näkyi.

Pojat maalissa.


Uitettu silppuri käynnissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti