Kuljen jukisilla.
Kuljen omalla autolla.
Kuljen taksilla.
Kuljen pyörällä, sekä maastossa että teillä.
Lenkkeilen.
Hiihdän.
Ratsastan maastossa.
Ja erityisesti ulkoilutan koiria tuntikaupalla joka päivä, niin vapaana kuin kytkettynä, myös flexillä.
Pyörällä pyrin huomioimaan koiranulkoiluttajat ja muut hitaammat kulkijat. Autolla suojatietä ylittävät. En käytä omalla autolla bussikaistoja. En ulkoiluta koiriani hiihtoladuilla. En kävele päin punaisia, kun en aja autollakaan. Ohitan ratsukot erityisen varovasti. Väistän koirien kanssa polulla vastaantulevaa maastöpyöräilijää. Jos joku väistää minua, niin kiitän. Yritän muistaa heijastimet iltalenkeillä. Kytken koirani, jos vastaantuleva koira on kytketty. Ynnä muuta peruskauraa.
Aina olen mahtunut muiden liikkujien sekaan. Kun liikkuu eri vermeillä monipuolisesti, oppii huomiomaan muutkin.
Kihisen vieläkin kiukusta, kun kuulin eiliseltä episodin, jossa kick-biken eteen valjastettu koira ohjaajineen oli kiitänyt tuhatta ja sataa Ojangossa keskellä runsaskoiraliikenteisiä hiekkateitä. Ihmiset koirineen olivat hyppineet pusikkoihin, kun hullu kiitäjä oli vain karjunut koiralleen lisävauhtia. Seuraavan parivaljakon kohdalla ohittaminen ei enää onnistunutkaan, vaan kick-biken eteen valjastettu koira oli hyökännyt suoraan sivuun vedetyn koiran päälle. Hässäkkä oli ollut melkoinen ja kuin onnen kaupalla tapauksesta selvittiin ilman pahempia loukkaantumisia.
Arviointi oli pettänyt näiltä ohjaajilta nyt pahasti. Toivon todella, että tällaiset harjoitukset eivät enää toistu. Aika erikoista käytöstä koiraihmisiltä, joiden luulisi erityisesti oivaltavan hallittujen ohitusten merkityksen ja kanssakulkijoiden huomioimisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti