perjantai 13. toukokuuta 2011

Hormonihiiri

Juoksun jälkeinen hiljaiselo jatkuu. Koska koiralla ei ole kuumetta ja ruoka maistuu, niin toistaiseksi koiran apaattisuus on laitettu hormonitoiminnan piikkiin. Seuraan kuitenkin tilannetta ja olen jo sopinut labrakokeista, jos koiran olo huononee.

Olemme pyrkineet keksiä pientä kivaa puuhaa ja aktiviteettia Sohville. Eilinen agility meni taas ihan ok, tosin totesimme, että Sohvi tulisi harjoitella hippasen edistyneempien ryhmässsä. Sohvi tekee oman harjoituksen noin minuutissa, kun muita harjoitetaan noin 5-10 minuuttia. Eli pitkästyminen uhkaa. Harjoitteena eilen hypyt, ja putki + hyppy. Teimme odotellessa puomia ja keppejä itseksemme. Sain myös uusia ohjausohjeita, joista en ihan kaikkia päättänyt ottaa harjoitusohjelmaan. Kiitos cairn-agilitisti Mintulle, jota olen voinut konsultoida, jos joku ohje on ollut ristiriitainen tai jäänyt mietityttämään.

Tänään lenkkeilimme naapurin Pipsan kanssa ja Sohvi sai mukavasti muuta ajateltavaa, ja lenkki kulki jo vähän paremmin. Voi kun saisin pian oman elohiireni äkkiä takaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti