Tänään alkoi 5-kerran treenisarja, jossa cairnit harrastavat agilitya. Juoksutauko ei onneksi ollut vaikuttanut agi-intoon, ja Sohvilta sujui hypyt, putki ja puomi vanhaan malliin vauhdikkaasti. Vähän ulkohallin hajut kiinnostivat normaalia enemmän, mutta sain kuin sainkin koiran houkuteltua takaisin asiaan.
Koirilta otettiin hihnat ja pannat harjoitusten ajaksi pois. Tehtiin harjoitukset koira kerrallaan, mutta koiria oli radan ulkoreunoilla. Koirahäiriö ei onneksi vaikuttanut meidän suoritukseen tänään. Sain muutaman vinkin omaan ohjaukseen. Ohjaava käsi jää helposti taakse (kohti koiraa), kun sen pitäisi olla edessä, osoittamassa kohti seuraavaa estettä. Lisäksi käskyt tulisi antaa vielä aikaisemmin ja vielä aikaisemmin.
Hyvää on Sohvin nopeus ja ohjausherkkyys. Koiraa ei tarvitse innostaa, enemmänkin hillitä, jotta kontaktit onnistuisivat. Huonoa on, että Sohvi edistää edelleen helposti eli ennakoi startit. Lisäksi toistot alkavat helposti maistumaan puulta. Ekat sarjat on ihan täydellisiä, mutta sitten alkaa "plääh, taasko tää sama, johan mä tein sen". Ja kontakteja täytyy vahvistaa koko ajan tämän pikajunan kanssa. Yritän päättää treenit onnistuneeseen harjoitukseen ja iloiseen leikkiin.
Mukana radalla Topi-veli, jonka salaisuus tänään oli nakit. Poikahan kirmasi nakkipalkalla hienosti. Ja treenin jälkeen päästiin jo yhteislenkille. Hiphuraa, ja seuraavat juoksut mielellään joskus hamassa tulevaisuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti