Eläkkeelle

JB:n (lyhenne rakkaasta unkarilaisesta puoliverisestäni EI Justin Bieberistä, kuten tallimme teinit nimesivät) eläkkeellejäämisjuhlat lähestyvät. Lauantaina tamma tekee viimeisen työtuntinsa ratsastuskoulussa ja siirtyy oloneuvokseksi yksityishevosten nokkavaan laumaan.

Olen ollut onnellinen hevosenomistaja yhden kuukauden. Minulta on eniten kysytty miten jaksan ja ehdin.  En oikein ymmärrä kysymystä jaksamisesta, jaksaahaan monet maata sohvalla telkkua katsomassa tuntikaupalla joka ilta. Kivoja asioita jaksaa aina. Ehtiminen on kinkkisempi. Työmatkat (omat ja miehen) ja venyvät kokoukset aiheuttavat luonnollisesti järjestelyitä. Toivon todella, että tukiverkkoni pitää silloin. Olen päättänyt olla huolestumatta jo etukäteen. Järkkäillään sitten kun pakka leviää.

Toiseksi eniten kysytään miltä tuntuu ratsastaa omalla hevosella. No, aika lailla samalta kuin aina ennenkin. Sen sijaan seurustelu ja yhdessä tekeminen on kaikkinensa vähän erilaista. Rauhallisempaa ja kiireettömämpää. Viihdyn yhdessä hyvin, saatan istuskella boksissa ihan muuten vain, kirjoitella tallipäiväkirjaa ja seurailla heinänjämiä keräävää hevosta, joka käy välillä nuuskuttamassa taskuja porkkananpalojen toivossa. Tammasta on aukeamassa uusia puolia, kun siihen tutustuu. Huumorintaju ja pilke silmäkulmassa. Ja myös ne asiat, joista tamma ei pidä, ei yhtään. Pidän siitä, kun huomaan luottamuksen kasvaneen, puolin ja toisin. Eilen tuntiratsastaja ei saapunutkaan, joten heitettiin loimi niskaan ja lähdettiin kahlailemaan lumeen. Tehtiin perusmaastakäsittelytehtäviä ja loppuaika ihmeteltiin ja kaiveltiin lunta. Meillä oli kivaa.

Eläkkeellelähdön lähestyessä mukavan moni on käynyt onnittelemassa ja kertonut jäävänsä kaipaamaan Jiitä opetushevosena. Osan toivonkin jäävän osaksi tukiverkkoani, hoitavan ja ratsastavaan silmäterääni jatkossakin. Osaa en sitten kaipaakaan. Kiireisiä aikuisratsastajia, viime hetkellä tunnille saapuvia, jotka eivät ehdi harjata ja puhdistaa hevosta kunnolla, lyövät salamana suojat jalkoihin katsomatta onko suojissa tai jaloissa vielä puhdistettavaa, kylmät kuolaimet suuhun, huovan lattialta suoraan selkään, nykäisevät vyön kerralla tiukalle ja vielä motkottavat huonotapaisesta hevosesta. Jättävät tunnin jälkeen hevosen karsinaansa, heittävät kamppeet paikoilleen ja kiirehtivät matkoihinsa. Eivät huolla eivätkä kiitä hevosta. Vaikka kuinka taitavia ratsastajia ovatkin, yksikään sellainen ei tule lähellekään hevostani huomisen jälkeen. Ei yksikään.

Yhdessä vai erikseen

Huotarin Peten harjoitus tehiksessä oli aivan yhtä avartava kuin viime viikolla. Perhanan kone ei lataa kuvia, joten saatte odottaa kuvitusta hetken. Nyt rintamasuuntaopit oli sisäistetty, ja keskityttiin yläkropan rentouttamiseen.

Ratapiirustus

Lisäksi uutena asiana a) katsottiin koiraa, b) nähtiin se koira. Savikon Seppo on sanonut minulle joskus, että teitte ok radan, mutta sinä teet omaa rataa ja koira omaa, tarkoitus olisi tehdä yhdessä. Ja nyt Pete tarrasi tähän puutteeseen terrierin lailla. Ja sitten oikeasti katsottiin sitä koira ja voi tavaton miten jutut taas aukesivat. Lisäksi muutama ahaa-elämys liittyen niistoon ja rytmittämisessä ohjaajan takaakiihdyttämiseen.

Sain muutaman kivan foton maanantain koulutusryhmä treeneistä, jossa Essi ja Poppari työstivät putkihässäkkää.

 

 



Lainaohjaajalla

Koulutusryhmä oli yhtä koiraa vailla, ja vein Popparin lainaan. En ollut ollenkaan varma lähteekö Essin mukaan, mutta sinne ne painelivat. Tekivät putkirallia putkijarrulla, pimeitä putkenkulmia, vauhdikkaita pätkiä takaakierrolla. Älyhyvin vetivät, vähänkö olin ylpeä molemmista. Essi veti vielä radan toisellakin lainakoiralla nollana läpi, on meillä vain taitavat koulutettavat!

Tein päätöksen satulakaupoista, eikä mennyt tämäkään taas halvimman kautta, huokaus. Mutta toivottavasti on sitten fyllit ratsulla mukavasti. Oma perä saa nyt vain tottua kuppimaiseen istuimeensa, kun sattui satula sopimaan hevoselle paremmin kuin ratsastajalle. Kopotikopoti.

Villivarsa ja uudet kengät

Ihan nyt vallan hymyilyttää tällaisen viikonlopun jäljiltä.

Perjantaina kotiuduin ekalta työreissulta, joka oli sekin älykiva, ja kävimme koko perhe juoksemassa metsässä. Polupohjat ovat mainiossa kunnossa just nyt, onnistuu niin polkujuoksu kuin maastopyöräilykin. Illaksi hulvattomalla tätienergialla ratsastavan ryhmän kanssa treenaamaan. Katsomassa tuntia oli Leea, jota oikeastaan voidaan kiittää tai syyttää koko tästä hevosjupakasta. Leealla on Poppiksen velipoika Viki, ja olemme näiden karvanaperoiden kanssa aikoinaan tavanneet. Ja juuri Leea kehotti aloittamaan tunnit juuri Knapperissa, kun etsiskelin sopivaa tallia pääkaupunkiseudulta. Ja tässä sitä ollaan.

Kiitämme tuliaisista :D

Lauantain ennen kukon pieraisua Sporttikselle cairnryhmän kanssa harrastamaan agilityä. Vanha jengi oli koossa taas, ja kylläpä oli kiva. Rakensimme ja juoksimme Andersin jotain vanhaa 1 lk kisarataa. Omatkin pääsivät humputtamaan radan kertaalleen läpi. Loppulenkki porukalla ihanan lumisessa metsässä. Pomppu sai kaameat hepulit ja veti ympäri ryhmää onnellisena pienenä koirana.

Kävi palauttamassa koekäytössä olleen satulan ja aloitin kaupanteon, mutta valitettavasti tingattu hintani ei mennyt läpi. Sama satula olisi mm Lappeenrannassa pari sataa halvemmalla, joten katsotaan, mihin päädyn... Aika hieno kartanomiljöö muuten tuolla Satulapajalla. Kuolailin siellä muutenkin ylellisiä satulavöitä (joihin ei todellakaan ole varaa) ja lampaankarvasatulaa.

Tänään saatiin kengittäjämme Mika paikalle, ja kaviot vuoltiin nyt uuteen uskoon, ja talvikumit alle. Jopas kelpaa.

Lukujärjestyksessä luki maasto, joten sinne me kipitimme Chipon ja Lauran liidatessa ja Heidin toimiessa turvaponina. Pellolla oli paikoittain jäätävän liukasta ja paikottain taas aivan  mahtava 20-30cm pehmeä hanki pitävällä pohjalla. Päästiin ravailemaan, ja loppuun laukattiin. Chipulisko vallan innostui ja intopukkasi Lauran maankamaralle. Pienen laukkanäytöksen jälkeen palasi kuuliaisena poikana Lauran luokse ja homma uusiksi. Kyllä oli mein Ruusunenkin melkoisen innostunut ja hanki vain pöllysi kun pääsi laukkaamaan. Muutenkin teki hyvin hommia hangessa kahlatessa ja ylä-alamäkiosioissa.

Akut ladattuina hyvillä mielin uuteen viikkoon. Kynnenaluset puhtaaksi ja kauluspaita silitykseen, virkatehtävät kutsuvat.

Uusia tuttavuuksia ja oivalluksia

Tehiksen treenit käynnistyivät, ja kävin tuuraamassa huippujen puolella. Ratatreenin veti Huotarin Pete, jonka valkuissa en ole aiemmin käynyt.

Nyt avattiin ohjauspuolta eli rintamasuuntaa ihan reippaasti. Piti ihan oikeasti miettiä linjoja vähän eri tavalla. Jalat suht niin kuin ennenkin, mutta rintakehä jätettiin kunnolla auki koiran suunnalta, eikä koira näin hukkunut kertaakaan. Käsien huitomista pyrittiin vähentämään, luotettiin vartalo-ohjaukseen ja oltiin häiritsemättä koiraa. Näe ponnistuspaikan lisäksi laskeutumispaikka! Mullahan meinaa jäädä ohjaava käsi helposti taakse, kohti koiraa. Peten mukaan hän itse ohjaa aina käsi kohti koiran häntää! Hah, taidanpa pitää maneerini yllä.

Pete tykkäsi Sohvista. Sanoi muutamaan kertaan, että liikkuupas se kivasti ja omalla moottorilla. Tosin taisi perään todeta, että noin niin kuin rotunsaedustajaksi.. Sohvista olikin selvästi kiva päästä ihan kahdestaan hallille tekemään. Kuumui, mutta malttoi kohtuullisesti pysyä hyppysissä.

Tallimaailmassa saimme satulan koeratsastukseen. Onpas se kevyt ja pieni vanhaan verrattuna. Ehdin läpikäydä sileän tunnilla kaikki askellajit. Perjantaina vielä toinen koestus. Ja tänään sain sovittua kengityksen, että saadaan ne kumit viimein alle ja etuset vuoltua ell suositusten mukaisesti. Tammalla on melkoinen karvanlähtö, joten hevosen kiillettyä kaikki harjat ja meikäläinen ovat täpötäynnä kullanpunaista karvaa. Voiko hevosen imuroida nimimerkillä aloittelija.

Esteklubi

Meidän eka esteklubben Jiin kanssa. Pari kuukautta on nyt tyttelillä ollut hyppäämisestä taukoa, ja nyt veti tamma GP-korvahupun päähänsä ja näytti kuskille, että hallitsee vauhdin ja tiet niin paljon paremmin. Että pidä Mamma kypärästä kiinni, nyt mentiin. 

Olen vielä vaihtanut kuolaimen pehmeämpään, mikä ei ehkä tulikuumalle estehirmulleni ehkä ollut klubitunnille paras valinta sekään. No, meni ne maapuomit ihan hyvin! Ja ehkä joku yksittäinen okserikin. Mutta radanpätkät olikin sitten jo jotain ihan muuta. Hihhih, en voinut kyllä kuin nauraa. Korvat tötteröllä ja lapasest läks kierros toisensa jälkeen. Estevalkkuni lupasi vähän ratsastella hurjallani, että pääsee osaavamman kuskin kanssa hommiin. 

Sain muutaman vinkin puomiharjoituksiin. Niitä päästään tekemään itsekseenkin. Muuten seurailen noiden etusten kestämistä, ja harvakseltaan klubeillaan, jos antavat myöten.

Huomenna pitäsi tulla satulaseppä nipun satuloita kanssa. Jos vaikka joku sopiva löytyisi. Huomenna sileällä treenit ja keskiviikoksi yritän mankua kengittäjän laittamaan tilsakumit alle. Ja koirien kanssa päästään esteille myöskin, niilläkin valkkujen silmien alle. Että eikun Jump vaan soimaan...

Juhlahumua

Viikonloppu meni humussa. Koiratkin osasivat käyttäytyä suitessa hienosti :) Voin lämpimästi suositella Johannan ja Rikun luotsaamaa hotelli Onnia ja ravintola Sicapelleä oli kyse sitten majoituksesta, illallisesta, sunnuntain brunssista tai juhlien järjestämisestä. Hieno mesta ja huikea tunnelma. Ja ihan vain vähän hullut juhlavieraat...

Nyt on palauteltu kahlaamalla hangessa, ensin lumitöissä kotona, koirien kanssa metsässä ja vielä ennen valkkua käytiin Jiin kanssa lämmittelemässä pellolla. Huomenna koirat luottohoitolaan äidilleni, heppa sijaisperheelle ja itsemme Lontoon koneeseen. Agendalla paitsi pari Michelin intialaista ja afternoon teehetkiä niin ensimmäistä kertaa myös Hyde Park Stables...