JB:n (lyhenne rakkaasta unkarilaisesta puoliverisestäni EI Justin Bieberistä, kuten tallimme teinit nimesivät) eläkkeellejäämisjuhlat lähestyvät. Lauantaina tamma tekee viimeisen työtuntinsa ratsastuskoulussa ja siirtyy oloneuvokseksi yksityishevosten nokkavaan laumaan.
Olen ollut onnellinen hevosenomistaja yhden kuukauden. Minulta on eniten kysytty miten jaksan ja ehdin. En oikein ymmärrä kysymystä jaksamisesta, jaksaahaan monet maata sohvalla telkkua katsomassa tuntikaupalla joka ilta. Kivoja asioita jaksaa aina. Ehtiminen on kinkkisempi. Työmatkat (omat ja miehen) ja venyvät kokoukset aiheuttavat luonnollisesti järjestelyitä. Toivon todella, että tukiverkkoni pitää silloin. Olen päättänyt olla huolestumatta jo etukäteen. Järkkäillään sitten kun pakka leviää.
Toiseksi eniten kysytään miltä tuntuu ratsastaa omalla hevosella. No, aika lailla samalta kuin aina ennenkin. Sen sijaan seurustelu ja yhdessä tekeminen on kaikkinensa vähän erilaista. Rauhallisempaa ja kiireettömämpää. Viihdyn yhdessä hyvin, saatan istuskella boksissa ihan muuten vain, kirjoitella tallipäiväkirjaa ja seurailla heinänjämiä keräävää hevosta, joka käy välillä nuuskuttamassa taskuja porkkananpalojen toivossa. Tammasta on aukeamassa uusia puolia, kun siihen tutustuu. Huumorintaju ja pilke silmäkulmassa. Ja myös ne asiat, joista tamma ei pidä, ei yhtään. Pidän siitä, kun huomaan luottamuksen kasvaneen, puolin ja toisin. Eilen tuntiratsastaja ei saapunutkaan, joten heitettiin loimi niskaan ja lähdettiin kahlailemaan lumeen. Tehtiin perusmaastakäsittelytehtäviä ja loppuaika ihmeteltiin ja kaiveltiin lunta. Meillä oli kivaa.
Eläkkeellelähdön lähestyessä mukavan moni on käynyt onnittelemassa ja kertonut jäävänsä kaipaamaan Jiitä opetushevosena. Osan toivonkin jäävän osaksi tukiverkkoani, hoitavan ja ratsastavaan silmäterääni jatkossakin. Osaa en sitten kaipaakaan. Kiireisiä aikuisratsastajia, viime hetkellä tunnille saapuvia, jotka eivät ehdi harjata ja puhdistaa hevosta kunnolla, lyövät salamana suojat jalkoihin katsomatta onko suojissa tai jaloissa vielä puhdistettavaa, kylmät kuolaimet suuhun, huovan lattialta suoraan selkään, nykäisevät vyön kerralla tiukalle ja vielä motkottavat huonotapaisesta hevosesta. Jättävät tunnin jälkeen hevosen karsinaansa, heittävät kamppeet paikoilleen ja kiirehtivät matkoihinsa. Eivät huolla eivätkä kiitä hevosta. Vaikka kuinka taitavia ratsastajia ovatkin, yksikään sellainen ei tule lähellekään hevostani huomisen jälkeen. Ei yksikään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti