Tehiksen treenit käynnistyivät, ja kävin tuuraamassa huippujen puolella. Ratatreenin veti Huotarin Pete, jonka valkuissa en ole aiemmin käynyt.
Nyt avattiin ohjauspuolta eli rintamasuuntaa ihan reippaasti. Piti ihan oikeasti miettiä linjoja vähän eri tavalla. Jalat suht niin kuin ennenkin, mutta rintakehä jätettiin kunnolla auki koiran suunnalta, eikä koira näin hukkunut kertaakaan. Käsien huitomista pyrittiin vähentämään, luotettiin vartalo-ohjaukseen ja oltiin häiritsemättä koiraa. Näe ponnistuspaikan lisäksi laskeutumispaikka! Mullahan meinaa jäädä ohjaava käsi helposti taakse, kohti koiraa. Peten mukaan hän itse ohjaa aina käsi kohti koiran häntää! Hah, taidanpa pitää maneerini yllä.
Pete tykkäsi Sohvista. Sanoi muutamaan kertaan, että liikkuupas se kivasti ja omalla moottorilla. Tosin taisi perään todeta, että noin niin kuin rotunsaedustajaksi.. Sohvista olikin selvästi kiva päästä ihan kahdestaan hallille tekemään. Kuumui, mutta malttoi kohtuullisesti pysyä hyppysissä.
Tallimaailmassa saimme satulan koeratsastukseen. Onpas se kevyt ja pieni vanhaan verrattuna. Ehdin läpikäydä sileän tunnilla kaikki askellajit. Perjantaina vielä toinen koestus. Ja tänään sain sovittua kengityksen, että saadaan ne kumit viimein alle ja etuset vuoltua ell suositusten mukaisesti. Tammalla on melkoinen karvanlähtö, joten hevosen kiillettyä kaikki harjat ja meikäläinen ovat täpötäynnä kullanpunaista karvaa. Voiko hevosen imuroida nimimerkillä aloittelija.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti