maanantai 5. joulukuuta 2011

Kierroksia koneessa

Illan treeneissä tehtiin tylsiä keppejä ihan urakalla, ensin neljää ja siten kuutta. Ohjurit oli käytössä. Sujui ajoittain jo vähän, mutta sitten taas ei. Vaatii harjoitusta ja erityisen työläs harjoite pitää koiran motivaatiota yllä. Yllättäen Sohvi teki paremmin, kun ohjastin vasemmalta, vaikka se on itselleni hankalampi puoli.

Loppuun rataa, jossa otin kontaktit huolella, mutta ei kuitenkaan pysähdyksellä. Camillan palaute oli sama kuin Mintun; joudun juoksukontakteilla hidastamaan koiraa puomilla ja teen sen liian aikaisin, jolloin koira hidastelee liian aikaisin. Eka treeni meni hyvin, vähän renkaalla haparoiden (johtui ehkä renkaan suht omituisesta täytöstä,jolla pyrittiin estämään välistä hypyt).

Ennen vikaa harjoitetta Sohvi seurasi edellisen koiran menoa ja otti kiitettävästi kierroksia. Ja se sitten menikin yli eikä koira meinannut millään pysyä hanskassa. Suoritettiin loppujen lopuksi rata rillutellen, pidettiin hauskaa eikä välitetty aikaylityksistä :)

Treenin jälkeen luminen iltalenkki sai terrierin onnesta sekaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti