maanantai 5. tammikuuta 2015

Maastoiltu

Kävin viikonloppuna vierailulla cairnryhmän agilitytreeneissä. Pääsivät tekemään Sepon ratapohjalla serpentiiniä ja vähän muutenkin kiihdyttelemään. Vallan päteviä koirakoita, ja uudet vauvakoiratkin tekivät hienosti hommia. Omat pääsivät spurttailemaan radanrakennuksen ajaksi, sekä jäähdyttelylenkille muiden kanssa. Sohvilla on anturassa kynnestä tullut nirhauma, joten saa vielä hetken odotella omia harkkojaan.

Viikonloppuna satulaseppä kävi mittailemassa Jacky-makupalan selkää. Nykyinen satula todettiin aivan liian pitkäksi lyhytselkäiselle tammalle. Selän painelu sai Typyn irvistelemään siihen malliin, että pääsee pian hierottavaksi. Ja eilen koitti molemmille odotettu päivä, kun jätettiin kentän ja maneesin urat taaksemme ja painuttiin ulos maastoon. Pellon pohja oli hyvässä kunnossa, mitä nyt tilsoja vähän jännittelin, kun kumit saadaan alle vasta seuraavan kengityksen yhteydessä. Onneksi pakkanen puri juuri sen verran, että pahoja korkoja ei muodostunut. Käytiin ison tien varrella pyörähtämässä ja siellä piti vähän puhallella isommille kulkuneuvoille. Seurana meillä Heidi ja Chippo.



Tästä me viime keväänä haaveilimme, kun Heidin kanssa sanottiin ääneen niinkin utopistinen ajatus kuin, että ostetaanko omat hevoset...

Illalla kävin vielä tyhjentämässä kaverin kaverin autotallia, ja sain vihdoin haaveilemani enkkuviltin ja kaupanpäälle parit satulahuovat. Valkoiset kisahuovat luovutan ihan suosiolla Chippoliinille.

torstai 1. tammikuuta 2015

Sohjossa tarpomassa

Kauramoottori tekee tallin pyynnöstä vielä tammikuun muutamia opetustunteja kaurojensa eteen. Piipahdin tallilla hoitamassa ja lulluttelemassa tamman, huomatakseni, että aika moni ratsastaja oli ilmoittamatta jättänyt tulematta tunnilleen. Niin myös Jackien oppilas. Eipä siinä mitään, seepraviltti selkään ja kävelylle pimeään, sohjoiselle kentälle. Siellä me tarvottiin yhdessä. Kuunneltiin kauempaa kuuluvia yksittäisiä paukahduksia. Onni on heppa, joka ei turhaan hermoile mitään. Vaihdettiin suuntaa, pieniä ja isompia ympyröitä. Peruutuksia. Odottamista, luoksetuloa. Vajaa tunti lumisohjossa ja molemmilla oli lämmin. Sinne jäi perusteellisesti puunattuna tyytyväisenä odottamaan iltaheiniään.

Hauskaa nykyisin tulla tallille, kun ääneni kuullessaan yksi pää nousee muita korkeammalle. Ja hörökorvat seuraa tarkasti, kun oma ihminen saapuu. Ja oman ihmisen taskusta löytyy lähes poikkeuksetta omena.

2015

Today is the first blank page of a 365 page book. Write a good one!

Ihanaa aloittaa uusi vuosi, vaikka ei kyllä vanhassakaan mitään vikaa ollut. En ehtinyt ihan loppuun haasteessa sata syytä olla onnellinen. Joten otan nyt yhden ylimääräisen päivän ja listaan loput näin:

# 77 Jackie Brown, minun hevoseni

# 78 kaikki ne ihanat ystävät joihin olen tutustunut koirieni ja hevoseni kautta

# 79 uudenvuodenaaton ratsastus ystävien kanssa

# 80 vetreiksi fyssaroidut mies ja koirat, Sohvi rentoutui nyt kolmannella kerralla Patricialla kunnolla ja hoito oli helppo toteuttaa

# 81 raketteja pelkäämättömät koirat

# 82 tsinuskitoffee, muistatteko vielä?, sitä saa taas

# 83 upouusi kalenteri

# 84 lauantain cairnien agilityharkat, joihin ehdin taas piiiitkästä aikaa

# 85 kaksi mielenkiintoista artikkelia työnalla; uuden kasvattajan esittely cairn-lehteen sekä koirien käyttö sairauden havainnoinnissa Hesyn lehteen

# 86 hyvät kumpparit ja lämpimät villasukat

# 87 urheilusta kipeät lihakset

# 88 lämmin ja siisti autotalli, jonne rakentuu oma paikka talliromppeille

# 89 auton sisätilanlämmitin, olikohan tää jo..., mutta ansaitsee toisenkin merkinnän

# 90 takkatuli

# 91 musiikkiväittelyt rockpoliisi-mieheni kanssa

# 92 äiti, joka tarvittaessa hoitaa koirat ja kutoo villasukat sekä valmistaa lipeäkalaa, johon mies ei suostu

# 93 lumilautareissu on jo ihan kohta, Lechin offarit huutelevat jo

# 94 samuli putro levylautasella, no menis se ehkä muutenkin. Top-kymppiin vetovoimaisista miehistä pääsee paitsi samuli, niin bana, seriffi ja reininantti. Älkää naurako siellä.

# 95 hyväntekeväisyys, tavalla ei väliä

# 96 verkkokauppojen alemyyntien kahlaaminen, oi mikä loimi...

# 97 en ole ostanut enkä käyttänyt avokkaita, kauluspaitoja enkä kynsilakkaa 9 kk

# 98 puen parikan avokkaat sekä kauluspaidan ja lakkaan kynteni huomenna, kun...

# 99 ...iso työhuoneeni ja maailman paras pomo odottavat

# 100 mieheni, rakkaani, joka ainakin yrittää ymmärtää ja saa minut nauramaan


tiistai 30. joulukuuta 2014

Hevoinen sentään

Ostin hevosen. Hullua, menetät viimeisenkin vapaa-ajan ja rahasi, sanoivat. Minä mitään menetä, kuulkaas te. Kun on tämä yksi elämä. Jos vaikka elettäisiin se.

Hevoinen on kaunis. Vähän kiivaskin. Opetusmestari. Vanha ja pikkaisen raihnainen. Kiertänyt vuosikausia uraa opettaen kymmeniä, satoja. Nyt on sen korkea aika saada loimi useammin niskaan, joku rapsuttamaan sieltä, mihin ei itse yletä, päästä useammin tarhaan kavereitten kanssa, metsään kuljeskelemaan ja tietty syömään omenoita. Oman ihmisen kanssa. Rescue-heppa, sanoo mies.

Tänään se pyöritti piponi tupsua koko sen ajan kun hoidin sen kinttuja. Vaikutti tyytyväiseltä. Sai puoli kiloa porkkanoita. Näytti erityisen tyytyväiseltä. Höristä hörpöttikin.

perjantai 26. joulukuuta 2014

Kinkut sulamaan yhteislenkillä sunnuntaina

Sunnuntaina 28.12. Klo 13 alkaen koiramtesällä starttaa vuoden viimeinen cairnien yhteislenkki. Me olemme tuolloin vasta huristelemassa kotiin, joten ihanat Sirpa ja Elli ovat luvanneet vetää lenkin. Pitäkää kivaa siellä.

Täällä paukuttaa -27C ja mimmit ei oikein pidemmille lenkeille enää innostu. Lähinnä käyvät hätistelemäsä oravia lähipuista ja juoksevat taas äkkiä sisään.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Kun koiraihmiset tapaavat...

Piti mennä ihan lyhyt ulkoilu ennen Joulurauhan julistusta. Mökin naapurissa asuu vakituisesti porukkaa kera nuoren käyttölinjaisen labbiksen. Sama porukka tuli auttamaan, kun kaivettiin autoa kinoksesta. Nyt koiranulkoilutuslenkki ajoittui samaan aikaan ja vitsi, sehän venyi ja venyi. Poo ja nuori Viima-labbis leikkivät riehakkaasti, me pääsimme hyville lenkkimaastoille ja kuulimme paikallisesta koiraseurasta, rauniotreeneistä Kuusamossa, Viiman taippareista ja saimme lenkin päätteeksi vielä kutsun heille saunomaan. Kyllä koiraväki on niin jees-porukkaa :D Ja Mikolle rotu avautui ihan eri tavalla, kun pääsi ekaa kertaa tutustumaan käyttölinjaiseen ipanaan, joka oli vallan ihastunut harvinaiseen koiraseuraansa. Nuoli Sohvin korvatkin, ja voiko Mamselli enää kiusaantuneemmalta näyttää, hahaa.

Tähtitaivas (#76)

Pakkasenpuremat jouluterveiset Kuusamosta. Joululaulut soi ja lunta on niin, että kerran on jo volkkarille jouduttu tarjoamaan työntöapua kinoksesta. Koirat ovat saaneet juosta villeinä ja vapaina pitkin metsäteitä ja moottorikelkkauria. Poroista ei ole näkynyt kuin muutama ruokailunjälki lumikenkäreissulla. Lisäksi yhden kokoomapolun koirat kävivät tarkastamassa ja ennen kuin edes tajuttiin, niin olivat kipittäneet jään yli saarelmaan, joka oli osittain sula. Meinasivat lähteä sulan kohdasta tulemaan takaisin ja iski pienoinen paniikki. Käskyttelin niitä odottamaan, ja lähdin hipsimään itse vetisen jään yli. Onneksi onni oli matkassa, pääsin kuivana yli ja sain ohjattua koirat oikeasta kohdasta yli ja vielä itsekin ryömin takaisin. Huiiiii.

Nyt pakkanen paukkuu jo alle -20C lukemissa, joten lumilauta vaihtui lumikenkiin ja koirille puettiin takit pidemmille reissuille. Sauna lämpenee vähän väliä ja Mikko ottaa naisväen kauhuksi lumikylpyjä.

Pian julistetaan Joulurauha ja yhteydet laitetaan hetkeksi kiinni. Mies valmistelee joulupuuroa (meillä vaniljarisotto), koirat väijyvät oravia ikkunassa ja joulusauna lämpenee. Vielä sytytän kynttilät edesmeinneille tärkeille, avaan uuden konvehtirasian ja nautin hetken lyhyestä päivästä sitä seuraavasta ihanan lempeästä hämärästä ja pitkästä yöstä, jolloin tähdet näkyvät kaikkein kirkkaimmin.