maanantai 18. elokuuta 2014

Vähän erilainen arki

Täällä ollaan, arjessa. Erilaiseksi vähän kaiken tekee se, että emme päässeet vielä kotiin, vaan majoituimme koko konkkaronkka vielä hetkeksi äidilleni odottamaan remontin valmistumista.

Olemme toki käyneet kurkkimassa kotona ja ältsin hyvältä kyllä näyttää. Ainakin se osa, joka on valmiina. Uuteen saunaan olisin voinut jäädä istumaan vaikka heti. Sähkäri oli huhkinut viikonloppuna ja putkaria odotellaan kuumeisesti. Yritimme kaivella Mikolle työvaatteita ja itselleni ratsastus- ja koiratreenikamppeita suojausten alta. Äsken vielä säädeltiin sekoittajan paikkaa ja aseteltiin allasta kohdilleen. Onneksi meillä on älyhyvä remonttiryhmä, joka ajattelee silloinkin, kun minä en enää muista tai osaa tai jaksa.

Syyskausi on käynnistymässä toden teolla, hevostelut, koirailut ja kaikenmoista seuratoimintaan liittyvää oheistoimintaa. Pää on just nyt vähän pyörällä, mutta ehkä se karuselli pian taas pyörii tasaisesti :) Palailen noihin yhteislenkkeihin ja muihin, kun tiedän taas mikä päivä on ja missä asun.

Uusia kotikulmia tutkailemassa. Pieniä sorkanjälkiä näkyi siihen malliin, että suuri metsästäjä joutui hihnaan ja Poo juoksi kuin hullu edestakaisin metsässä ja tuossa sitten viilentelee makailemalla kosteassa sammalikossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti