Siinäpä se tämän päivän mietelause. Tosin tuo hulluus karisi siinä määrin viikonlopun aikan, että olen kehitellyt sata hyvää (teko)syytä skipata tämänpäiväinen seuran agilityn näyttötilaisuus. Viedä nyt koira maajoukkuetason koirakoiden kanssa näytille, hah, melkein itkua väänsin, kun näin muut näyttöläiset. Ja esteitähän me on viimeksi nähty 4 viikkoa sitten.
Eihän me nyt tietenkään pärjätty, mutta tehtiin ihan oma suoritus, vaikka vaikutusvaltainen tuomaristo tuijotti hipihiljaa koko suorituksen ajan. Oli outoa tehdä rataa ja tulla maaliin, kun hallissa oli haudanhiljaista. Hihkuin Sohville palautteen ja työnsin sille lihapullan suuhun ja paettiin äkkiä paikalta :D
Rata oli helppo, eka tehtiin varmistellen ja tokalla kiekalla sitten räyhämeiningillä vähän edellistä kiekkaa varioiden. En havainnut ratavirheitä, mutta kaikkia kontakteja en nähnyt, kun juoksutin ne läpi. Kankea kepeillevienti oli tokalla kiekalla yhtä kankea. Muutamaa kohtaa sain ehkä nopeutettua rohkemmalla ohjauksella. Mutta meillä oli Sohvin kanssa taas hemmetin kivaa yhdessä, ton epelin kanssa on vaan niin hauskaa juosta radalla. Erityisesti ilakoin siitä, että pystyttiin tekemään ihan meidännäköinen suoritus, ei ali eikä yli, vaan ihan sitä mitä oikeasti ollaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti