sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Tyyppivika

Jäljestettiin Sohvin kanssa kolmatta kertaa. Paikkana Halkolampi, jonka sammalmetsät tarjosivat hyvät puitteet verijäljelle. Mukana tutut Minna ja Pipsa, Mia ja Elmeri&Perro sekä Minttu ja Luca&Rico.

En ole koskaan nähnyt syrjäistä Halkolammen parkkista niin täynnä autoja. Onneksi pääosa ulkoilijoista taivalsi merkityillä hiekkatiereiteillä. Pari sienestäjää toikkaroi Lucan jäljen alussa, mutta muuten saatiin työrauha.

Sohvilla oli noin 150 m pitkä jälki, jossa runsaasti kaarteita ja muutama vaikeampi kulma. Alkuun kierrokset kävivät niin voimallisina, että koira sinkoili aloituksesta sinne tänne ja kulki noin puolimetriä jäljen vieressä. Nenä nousi paljon ja haki ilmavainulla. Sain pysähdellä aika paljon ja rauhoitella. Välimakuunkin tohotti innostuksissaan ohi. Vasta puolenvälin jälkeen malttoi keskittyä, nenä painui maahan ja jäljesti tarkasi maaliin.

Innostus meinasi mennä Pipsalla ja Lucallakin alkujäljellä yli ja vauhdilla korvattiin laatua. Sellaista hurlumehei-meininkiä eli normaalia rotuun liittyvää tyyppivikaa =)). Loppua kohden maltettiin jo paremmin ja silloin tarjolla mallikelpoista jälkeä.

Mia ja Pappa

Minttu ja Luca.

Minna ja Pipsa.

Mia ja Elmeri.
Minä ja Söhveli.

Nuuhnuuh nenä vie.

Maali löytyi.

Maalissa odottanut luu kannettiin autoon.

Tärähtänyt Rico sieni suussa juoksi kameraa päin.
 Sopii hyvin lopettamaan tämänkertaisen kierroksilla vedetyn jäljestyksen :) 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti