tiistai 20. heinäkuuta 2010

Yksin kotona

Eilen koitti se ensimmäinen päivä, kun isäntäväki meni töihin ja Sohvi jäi yksin kotiin. Sydäntäraastavaa oli jättää pieni yksin kotiin.

Sohvi on kuitenkin reipas tyttö, ei itke perään, leikkii ja tdn nukkuu valtaosan ajasta. Olemme harjoitelleet yksinoloa kaksi viikkoa ja pidentäneet pikkuhiljaa yksinoloaikaa. Sohvin tila on rajattu kahteen huoneeseen, ja koiralle jätetään pientä puuhaa ja purtavaa (esim. kongi, nameja tyhjissä talouspaperihylsyissä, puruluita tai laatikkoleikki). Lisäksi käyn ruokatunnilla ulkoiluttamassa ja leikittämässä koiraa. Yksinoloaikaa kertyy 3-4h kerrallaan.

Ensimmänen päivä meni ilmeisen hyvin. Pikkupissat oli tehty yksinolonaikana tarkasti paperille. Leluilla oli leikitty, ja koira oli siirtynyt nukkumaan eteiseen. Jälleennäkeminen oli kyllä riemuisaa niin ruokiksella kuin sitten iltapäivällä. Onneksi työskentelen osan viikosta kotona, joten joka päivä ei tarvitse olla yksin. Nytkin kirjoittelen keittiönpöydän ääressä ja koira nukkuu jaloissa.

2 kommenttia:

  1. Kati Tuomi + cairnit Roki ja Remu21. heinäkuuta 2010 klo 9.59

    Aivan ihana blogi teillä! Upeita kuvia!Lämpöiset terveiset Haminasta Remu-isukilta (Hardcopy of Highlands Origin) perheineen.

    VastaaPoista
  2. Heips Sohvin isukin Perhe!

    Mukava, että tulitte kurkkaamaan blogia. Sohvi on iloinen, rohkea ja niin terrieri =)

    Olisi kiva tavata likan isäpappaakin jossain välissä...

    VastaaPoista