Verijäljellä

Kävimme opiskelemassa verijäljen salat 4 cairnin ja yhden sanutserin voimin. Oppia jakoi Satu Koirankoulutuspalvelu Jadusta.

Kullekin koiralle tehtiin oma noin 100 m pitkä verijälki umpimetsään. Metsä oli suht helppokulkuista sammaleista metsää. Jäljelle tehtiin yksi makaus noin puoleenväliin. Piilotetut palkkiot oli makauksen kohdalla ja maalissa. Maaliin jätettiin lisäksi verinen sieni odottamaan löytäjäänsä. Edelläkulkeva avustaja merkkasi reitin pyykkipojin ja jäljentekijä tuli perässä veristä sientä perässään vetäen. Alkuun, makaukseen ja loppuun verta levitettiin laajemmalla alueelle. Tarkoitus oli tehdä suht suora jälki, mutta kiemuroita taisi olla jokaisen koirakon kohdalla ja parille koiralle tuli ojanylityskin reitille. Jäljen annettiin vanheta noin tunti.

Verta laimennettiin ja sienet lilliteltiin verisiksi. Verta ei saanut roiskua mihinkään muualle kuin jäljelle.

Minttu ja minä suunnittelemme jäljen kulkua.

Linda tekee Topille jälkeä.

Avustaja kulki edellä ja merkkasi reitin.

Jälkiä metsään tehdessämme kaikilla oli pieni epäily, että kuinkahan se ensikertalainen oma rekku ymmärtää mikä on homman juoni. Olikin sitten aika häkellyttävää seurata, miten joka koira jäljelle päästyään löysi maaliin eikä verta arasteltu juurikaan.

Pipsa veti heti kärkeen hienon ja varman jäljestyksen, eikä olisi millään malttanut lähteä jäljeltä pois. Topi tuli intoa kohkaten alkuun, mutta jäljelle päästyään rauhoittui kuin taikaiskusta, velipoika vetäisi jäljen ripeästi eikä ojakaan tehnyt tiukkaa. Sohvi vilkuili alussa ja makauksen jälkeen minua, että mitäs sitten tehdään ja minnepäin mennään, mutta Satu opasti olla auttamatta ja antaa koiran tehdä itse työ ja löytää jälki. Niin se marssi maaliin meidänkin neitokainen. Makauksen löysi ja osoitti erityisen hienosti.

Minna ja Pipsa jäljen alussa. PIpsa ei paljoa päätä nostellut jäljelle päästyään.

Linda pystyi jäljestämään Topin kanssa hyvinkin pitkällä liinalla.

Sohvi löysi maalin.

Rico-snautseri jännittyi verestä jäljen alussa, mutta uskalsi kuitenkin jäljestää hienosti ja kantoi lopuksi verisen sienen ylpeyttä pakahtuen metsästä. Nuorimmainen Luca (7 kk) jäljesti hienosti maaliin asti, vaikka lähellä maalia pientä alkoi jännittämään ihan kamalasti voimakkaana lähestyvä tuoksu.

Ricon löytö.

Satu kehotti lämpimästi kaikkia jatkamaan harrastusta, ja me jo vähän virittelimme ajatusta yhteistreeneistä vielä ennen lumia.

Itse pidän näistä jälkitreeneistä erityisesti koska koira saa käyttää nenäänsä ja toteuttaa luontaista viettiänsä metsästää ja kaiken tämän se tekee itse, meillä ohjaajilla on näissä lajeissa ihan statistin rooli.