tiistai 13. syyskuuta 2011

Fysiojumppaa metsässä

Ei voi olla parempaa tekemistä kuin haahuilla koiran kanssa syksyisessä metsässä. Tänään nähtiin koko lenkin aikana yksi suunnistaja, joka kyllä pääsi yllättämään meidät täysin ja rymisteli takaa näkyville. Sohvi heilutti yllättävälle ilmestykselle häntää ja seurasi rastilla käyntiä suurella mielenkiinnolla. Hepun harpposessa matkoihinsa katsoin parhaaksi kaivaa namimagneetin esiin, jotta niitä suunnistajia ei pian olisi kaksi.

Saatiin Sohvin hierojalta ohjeistusta keskikehon sisäisten lihasten vahvistamiseksi ja yksi niistä oli puunrungoilla tasapainoilu. Meillä sitä toteutettiin alkuun piilottelemalla namia puunrungon koloihin ja eikun koira kiipeilemään. Nykyisin tuo hömelö tarkastaa noita runkoja itsekseen, josko sieltäkin löytyisi herkkuja.

Muuten sitten vain vaelleltiin poluilla, hypittiin lätäköiden yli, kiipeiltiin ja yliteltiin ja aliteltiin esteitä.

Luin muuten mielenkiinnolla Koiramme lehdestä artikkelin koiran pitämisestä vapaana, ja korvia luimistellen myönnän rikkovani lakia säännöllisesti, kun ei me niitä lupia kyllä koskaan olla maanomistajilta pyydetty. Vakuuttelen itselleni, että meillä koira kuitenkin on "välittömästi kytkettävissä", siis sillä tavalla terrierimäisen välittömästi :) Lintujen pesimisaikoja ja -paikkoja pyritään kyllä aina kunnioittamaan. Vain yksi lintutappo todistetusti cairnille tänä vuonna (se oli Lempi se), mutta puolustukseksi mainittakoon, että lintuparka oli eksynyt koirapuistoon.

Kuvapotpurin myötä ihanaa syksyä kaikille!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti