perjantai 6. helmikuuta 2015

Pakata voi yölläkin

Huomenna tähän aikaan ollaan jo lentokoneessa. Yömyöhään sain pakattua lumilautakassin. Ensi yönä pakkaan loput.

Viikko on muilta osin kulunut agilityhallilla, työmatkalla ja tallilla. Seura-agissa tehtiin rataharjoitusta. Hankalampia putkensuita, leijeröintiä. Poon etenemä on ylittänyt siskonsa ja on helpompi leijeröidä. Juostiin ja hengästyttiin. Yritin nähdä koirani koko ajan. Väliin se ei onnistunut, ja silloin ne stiplutkin paukkui. Rata oli tosi kiva, pitää piirtää se muistiin.

Rata.

Eilen koirat trimmissä Tarjalla ja Mintulla. Poo ilahtui nähdessään trimmaamon pojat niin että ilopissaili ympäriinsä. Voi elämä tota pentua. Kaksi salakkaa kotiutettiin. Tänään niille pakataan omat matkalaukut ja ne matkustavat kiitolinjalla äitini hoivaan.

Jackien arkiaikataulu näyttää tämän viikon osalta tältä:

ma -30 min ulkolämppä+estetunti
ti -30 min peltolämppä+sileän koulutus
ke -1,5h maasto, hankikahlausta
to -40 min talutus
pe -30 min ulkolämppä+sileän koulutus

Vaikuttaa tyytyväiseltä ja kasvattaa heinämahaa. Viikonloput ja ensi viikon vetovastuun ottaa Jackien sijaisperheelliset.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Hold your horses



Kuva eiliseltä maastolämmittelyltä. Kaivaessani kännykkää kuvaa varten toppiksen taskusta putosi autonavaimet jalan ja satulanväliin. Jos JB olisi siinä yhtään hötkynyt, niin avaimet olisivat siellä jossain lumen seassa pellolla. Onneksi seisoi kuin tattimus ja katseli ja kuunteli kotitallilta kantautuvia ääniä. 

tiistai 3. helmikuuta 2015

Kuvittelenko vain?

Jotenkin hevonen tuntuu päivä päivältä hyväntuulisemmalta. Seurustelee mielellään ja seuraa boksistaan tarkasti, jos puuhaan ulkopuolella jotain. Tulee vastaan tarhassa ja kun käyn karsinassa. Kamppeiden laitto sujuu koko ajan vähemmällä protestilla, korvat ei mene luimuun, kun satula nostetaan selkään tai kiristän vyötä.

Pitkien lämmittelyiden jälkeen vähemmän jäykän tuntuinen. Ep ravi alkutunnista tuntuu hävinneen melkein kokonaan. Reagoi vähemmän selkään kohdistuneisiin hoitotoimiin. Lepuuttaa vähemmän.

Jotenkin rennompi tapaus. Voisiko muutoksen huomata jo näin pian...

Tänään kahlattiin lämpät pellolla. Vähän vähemmän jännittävää kuin viimeksi yksin. Valkuissa paljon laukkatyöskentelyä, kiinnitettiin huomiota ennakoinnin estämiseen. Ympyrällätyöskentelyssä ulkoavut tarkemmaksi. Jäähdyttelyt jälleen ulkona, nyt taluttaen. Poniryhmän kanssa päätettiin tädeissä lähteä maaliskuun koulukisoihin suorittamaan perusmerkki :)

Koirien pitkä lenkki tänään illalla, upeassa kuutamossa. Mitä kaikkea menettäisinkään ilman näitä. Nyt en menetä kuin rahat, hah.

maanantai 2. helmikuuta 2015

Yhteislenkit jatkuvat

Viidettä vuotta aloitellaan cairnien yhteislenkeillä. Tammikuu jäi humussa väliin, mutta nyt hitsataan päivät kiinni:

su 1.3.
su 29.3.
su 26.4.
su 31.5.

Jatketaan koirametsällä, startit klo 13 koirametsän parkkikselta. Ei säävarausta!

Ennen tuntumaa

Lauantaina tallilla leivottiin kakkua ja juhlittiin ratsun eläkkeellejäämistä.
 
Eläkkeelle!

Kiitos juhlistaneille Ami, Heli, Maria, Laura, Elli, Anga ja Tiina. Tosin Sankari söi koko kakun ihan itse...
Potretissa ratsastuksenopettajani Ami, viimeisen tunnin JB:llä ratsastanut Heli, tallinomistaja Maria ja sitten tietty me kavioliittolaiset.
 
Kakku maistui, ja sankari söi koko kakun ihan itse.
 
 
 
Illalla vielä Ponikerhon iltamissa nosteltiin maljoja. Huikia tunnelma.
 
Eläkeläinen aloitti eläkepäivänsä teemayksärillä tuntumasta Heidin ja Chipon kanssa. Mutta ennen kuin voidaan mennä tuntumaan, piti mennä eteen. Ja sitten mentiin eteen. Paljon oivalluksia alkukäynneistä alkaen. Amin sanoin; tämä on URHEILUA arvon ladyt :D
 
Aktiivinen eläke-elo jatkuu tänään Esteklubilla. Pääpaino monipuolisella maapuomiharjoituksilla. 

perjantai 30. tammikuuta 2015

Eläkkeelle

JB:n (lyhenne rakkaasta unkarilaisesta puoliverisestäni EI Justin Bieberistä, kuten tallimme teinit nimesivät) eläkkeellejäämisjuhlat lähestyvät. Lauantaina tamma tekee viimeisen työtuntinsa ratsastuskoulussa ja siirtyy oloneuvokseksi yksityishevosten nokkavaan laumaan.

Olen ollut onnellinen hevosenomistaja yhden kuukauden. Minulta on eniten kysytty miten jaksan ja ehdin.  En oikein ymmärrä kysymystä jaksamisesta, jaksaahaan monet maata sohvalla telkkua katsomassa tuntikaupalla joka ilta. Kivoja asioita jaksaa aina. Ehtiminen on kinkkisempi. Työmatkat (omat ja miehen) ja venyvät kokoukset aiheuttavat luonnollisesti järjestelyitä. Toivon todella, että tukiverkkoni pitää silloin. Olen päättänyt olla huolestumatta jo etukäteen. Järkkäillään sitten kun pakka leviää.

Toiseksi eniten kysytään miltä tuntuu ratsastaa omalla hevosella. No, aika lailla samalta kuin aina ennenkin. Sen sijaan seurustelu ja yhdessä tekeminen on kaikkinensa vähän erilaista. Rauhallisempaa ja kiireettömämpää. Viihdyn yhdessä hyvin, saatan istuskella boksissa ihan muuten vain, kirjoitella tallipäiväkirjaa ja seurailla heinänjämiä keräävää hevosta, joka käy välillä nuuskuttamassa taskuja porkkananpalojen toivossa. Tammasta on aukeamassa uusia puolia, kun siihen tutustuu. Huumorintaju ja pilke silmäkulmassa. Ja myös ne asiat, joista tamma ei pidä, ei yhtään. Pidän siitä, kun huomaan luottamuksen kasvaneen, puolin ja toisin. Eilen tuntiratsastaja ei saapunutkaan, joten heitettiin loimi niskaan ja lähdettiin kahlailemaan lumeen. Tehtiin perusmaastakäsittelytehtäviä ja loppuaika ihmeteltiin ja kaiveltiin lunta. Meillä oli kivaa.

Eläkkeellelähdön lähestyessä mukavan moni on käynyt onnittelemassa ja kertonut jäävänsä kaipaamaan Jiitä opetushevosena. Osan toivonkin jäävän osaksi tukiverkkoani, hoitavan ja ratsastavaan silmäterääni jatkossakin. Osaa en sitten kaipaakaan. Kiireisiä aikuisratsastajia, viime hetkellä tunnille saapuvia, jotka eivät ehdi harjata ja puhdistaa hevosta kunnolla, lyövät salamana suojat jalkoihin katsomatta onko suojissa tai jaloissa vielä puhdistettavaa, kylmät kuolaimet suuhun, huovan lattialta suoraan selkään, nykäisevät vyön kerralla tiukalle ja vielä motkottavat huonotapaisesta hevosesta. Jättävät tunnin jälkeen hevosen karsinaansa, heittävät kamppeet paikoilleen ja kiirehtivät matkoihinsa. Eivät huolla eivätkä kiitä hevosta. Vaikka kuinka taitavia ratsastajia ovatkin, yksikään sellainen ei tule lähellekään hevostani huomisen jälkeen. Ei yksikään.

Yhdessä vai erikseen

Huotarin Peten harjoitus tehiksessä oli aivan yhtä avartava kuin viime viikolla. Perhanan kone ei lataa kuvia, joten saatte odottaa kuvitusta hetken. Nyt rintamasuuntaopit oli sisäistetty, ja keskityttiin yläkropan rentouttamiseen.

Ratapiirustus


Lisäksi uutena asiana a) katsottiin koiraa, b) nähtiin se koira. Savikon Seppo on sanonut minulle joskus, että teitte ok radan, mutta sinä teet omaa rataa ja koira omaa, tarkoitus olisi tehdä yhdessä. Ja nyt Pete tarrasi tähän puutteeseen terrierin lailla. Ja sitten oikeasti katsottiin sitä koira ja voi tavaton miten jutut taas aukesivat. Lisäksi muutama ahaa-elämys liittyen niistoon ja rytmittämisessä ohjaajan takaakiihdyttämiseen.

Sain muutaman kivan foton maanantain koulutusryhmä treeneistä, jossa Essi ja Poppari työstivät putkihässäkkää.


 
 
Henkilön Tiina Lukkarinen kuva.