Ei ois jäänyt paljosta vajaaksi :) Tehtiin kuitenkin kahteen pätkään. Kuten tuosta nyt voi arvata, niin alku- ja loppukikkarat olivat ne vaikeimmat. Hyvin Poo kyllä tuli haltuun ja lähti taas jatkamaan matkaa. Hyvä pikkarainen. Noin tiukkaa käännöstä pituudelle tuskin ollaan aiemmin tehty, toisaalta lähtönopeus kepeiltä esteelle ei ollut järisyttävä, joten sai käännettyä ihan kohtuullisesti.
Kävin molempien koirien kanssa omat lenkit, ja hurautin siitä vielä illaksi takaisin hallille, kun kävin seuraamassa kouluttajien treeniä. Treeneissä oli vierailevana kouluttajatähtenä agilityvalmentaja ja liittokouluttaja Sanna Lehtonen. Ihana Sannahan on meillä koulutusohjaajakurssin vetäjänä, joten oli ilo päästä seuraamaan Sannan vetämät treenit. Aika paljon tuli taas hyviä huomioita muun muassa ansaesteiden ohitusvinkeistä, on-off suorituksen nopeuttamisesta, vireen nostosta/laskusta, lähtörutiineista ja erityisesti tavasta reagoida virheeseen. Muutamaa harjoitusta on ihan pakko päästä itsekin stedaamaan. Hienointa oli nähdä hyvän kouluttajan pystyvän ottamaan jokaisen koirakon erityispiirteet ja -tarpeet huomioon. Arvasin, että tykkäisin.
Pientä pohdintaa oli jo syksyn kouluttajista kouluttajille. Ihan mielenkiintoisia vaihtoehtoja pyöriteltiin. Odotan innolla.
Koirat makaavat parhaillaan olkkarin lattian auringonpilkuissa. Sohvi keräilee tietämättään voimia illan tikkienpoistoon. Kuntoutus alkaa sen jälkeen heti, cartrophen kuurilla nahanalle ja ekalla fyssarilla huomenna. Tänään huomasin, että käyttää jalkaa hieman enemmän kuin aiemmin ihan omaehtoisesti. Päädyttiin peruskuntoutuksessa Apexin juoksumatolle, Patrician seuratessa edistymistä omilla käynneillään ja ohjatessa meidän kotijumppatuokiot. Katsotaan saadaanko siitä vielä koipi entiselleen tai vaikka vielä ehommaksi.
Venyttää nämä asentonsa ihan normisti, mutta varoo laskemasta polvelle painoa. |
Söhvelöiselle lämpimät rapsut ja parhainta toipumista <3
VastaaPoistaSöhvelöinen kiittää ja riehuu Poon kanssa, vaikka kielletään :) Tikit napsittiin pois eilen ja haavan siisteyttä päivitteli puoli klinikkaa, kun ei sitä meinaa edes nähdä.
VastaaPoistaTänään käynnistyy vesijuoksumatto. Ja hajuetsintätreenit ovat hyvä harjoitteita, kun liikkuminen vielä vähän köpöä, mutta liikkua pitäisi.