Rally-mimmit

Meillä kävi tuuri ja saimme Poon kanssa seuran rally-tokokoulutuspaikan kesäksi. Mehän olemme pari kertaa käyneet rallattelemassa, mutta nyt ensimmäistä kertaa tätä laatua seuran väreissä. Laji on tuntunut aina vähän liian rauhalliselta meille, mutta tekee hyvää meille molemmille vähän keskittyä ja tehdä hommia matalammilla sykkeillä.

Matalista sykkeistä sen sijaan ei voinut puhua eilisissä agitreeneissä, jossa juoksin kahden koiran kanssa ratatreenin melkein peräjälkeen, että hiki tuli. Haidi oli taas kehitellyt meille sellaiset muuvit, että suoritettiin suosiolla pätkissä. Pompulainen oli tosi pätevä pikkupöhiläinen, joka on tosissaan syttynyt tähän hommaan. Päällejuoksut, saksalaiset ja muut vastaavat, joissa koira hyppää minua kohti eivät ole Poon vahvuus, niissä pitää muistaa vielä auttaa koiraa. Kepitkään eivät junnulla vielä vallan mairittelevia ole, mutta vahvistumaan päin.

Sohvi-Söhvelöinen hoiti oman osuutensa ihan kivasti, mitä nyt vähän ottaa häiriötä ympäristöstään, lenkittämällä Heidin kanssa, reagoimalla valkun kommentteihin jne. Minäkin tein parhaani, vähän sorruin huonoon tapaani rynniä esteille, mutta ihan kohtuullisia pätkiä siellä oli ja kivaahan meillä oli.

Sain vihdoin täällä työmatkallani kahlattua viimeisimmän ASB-lehden läpi, ja siellä Agilityliiton hallituksen pj ja agilitytuomari Petteri Kerminen kantaa huolta kisakentillä lisääntyneestä ilmiöstä, jossa ohjaaja osoittaa oman turhautumisensa koiralle. Mä en halua enkä aijo olla osa tätä ilmiötä!