Viimeiseksi huiputukseksi vaelsimme tänään Levin Kätkä-tunturiin. Sohvista tämä lienee paras reitti koko reissulla, sillä varvikkoa riitti alun mänty-sekametsästä tunturikoivikkoon ja huipun tundralle asti. Ja varvikko kahisee ja rapisee niin vastustamattomasti. Koira ei juuri vaelluspolkua käyttänyt, vaan kulki, pomppi ja nuuskutti koko reitin varvikossa. Saalistushypyt ovat korkeita ja näyttäviä, ja niitä voidaan tehdä vaikka kymmenen peräkkäin. Välillä kuono nousi sen verran, että varmisti, missä muu lauma kulkee. Muita vaeltajia on tullut harvakseltaan vastaan, mutta tänään tuli kaksi seuruetta vastaan. Koiraa eivät muut ihmiset voisi vähempää tunturissa kiinnostaa. Jäljestää varvikossa seurueen ohi tai odottaa käskystä polulla ohitukset. Emme siis ole tietääksemme aiheuttaneet närkästystä kanssavaeltajien seurassa, vaikka koira vapaana kulkeekin. Poikkeuksena tästä kansallispuistot ja poroaitaukset, joissa koira on luonnollisestikin liinalla kytkettynä.
Tänään todistettiin yksi varma tunturisopulitappo ja monta epäilystä. Mies joutuu eutanasia-velvoitettuna tarkastamaan saaliiden tilanteen aina jos mahdollista. Lenkin jälkeen koira söi, joi ja nyt nukkuu kuin ellun kana keskellä sänkyä ketarat oikoisenaan. Ärrieri tuntuu ottaneen lomasta kaiken olennaisen irti.
Seuraavaksi me yritetään metamorfoosin kautta muuttua tuntureituneista suohirviöistä kaupunkielämään kykeneviksi yksilöiksi. Kotimatkalla testaamme vielä muutaman hotellin.
 |
| Lavastus. Tosin tässäkin kuvassa koiran silmät paljastavat, että hullu metsästäjä asuu tässä pienessä koirassa. |
 |
| Totuus. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti