torstai 6. tammikuuta 2011

Match show

Loppiaisena oli Mäntsälässä perinteikäs Match show ja Sohvin ensimmäinen kehäkokemus. Mukana juonessa Sohvin veli Topi perheineen. Vaikka menestystä ja palkintoja ei kotiinviemisiksi meille nyt suotu, niin kokemusta sitten saatiinkin sitäkin enemmän. Kiitos Topi ja Topin perhe hyvästä seurasta. Näyttelyihmettely jatkuu viikon päästä Lohjan pentunäyttelyssä.

Parikilpailussa Sohvi nappasi punaisen nauhan ja Topi oman parinsa kanssa sinisen nauhan. Parikilpailun jälkeen odottelua oli toista tuntia ennen isoa kehää. Koirat ottivat lungisti, Topi jopa veteli sikeitä Sohvin häkissä. Punaisten kehässä huomasi, että Sohvi oli jo aamua selvästi väsyneempi. Liikkuminen oli laiskempaa ja Sohvi vaikutti hieman kyllästyneeltä koko puuhaan. Jatkosarjassa ei sitten sijoituksia kummallekaan.

Näyttelystä kipaistiin vielä trimmiin. Tämän jälkeen, arvattavastikin, meillä on ollut kotona hiljaista. Jos lukuun ei lasketa sikeästi kuorsaavaa koiraa.

Alkuihmettelyä.
Parikilpailu.
Pöydällä.

Sohvi pusutti tuomarin.

Kehäpiruetit.

Haa, saatiin punainen nauha.
Topi-veli,  rytmikästä menoa kehässä.
Täältä isosta kehästä meidät sitten saateltiinkin maitojunalla kotiin...

Kiitos P kuvaamisesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti