perjantai 22. lokakuuta 2010

Lapsialapsia

Sohvia kiinnostaa lapset valtavasti. Mahdollisuuksien mukaan pysähdytään moikkaamaan rattaissa olevia tiiperöitä ja annan aina halukkaiden lasten silittää koiraa. Varsinkin pienet nassikat, jotka kiljuvat ja liikkuvat vilkkaasti hermostuttavat koiraa, joka kyllä viuhtoo hurjasti hännällä, mutta ei oikein tiedä miten suhtautua. Ja yleensä koira sitten alkaa haukahtelemaan, mikä saa tiiperöt kiljahtelemaan riemun- ja pelonsekaisesti ja pyrkimään karkuun, mikä taasen kiihdyttää koiraa entisestään.

Tämän vuoksi hieman jännitinkin kyläilyä ystäväperheessä, jossa on lapsia talontäydeltä. Alkuun tapasimme vain perheen pienimmäisen alle kouluikäisen vipeltäjän. Ja alku olikin aika kamala, Sohvi seurasi lasta kuin hai laivaa, haastoi leikkimään ja haukkui, ja nappasipa pienen paidanhelmastakin kiinni, kun toinen lähti karkuun. Asiaa ei auttanut se, että perheen lapset eivät olleet kovinkaan paljon olleet koirien kanssa tekemisissä ja riehakas pentu pelotti, eli tilanne oli uusi puolin ja toisin.

Kouluikäisten muiden lasten saapuessa Sohvi häkeltyi lastenpaljoudesta ja vetäytyi tarkkailemaan tilannetta hieman kauemmaksi, kunnes uteliaisuus voitti ja koira tuli leikkeihin mukaan. Lapset saivat antaa koiralle herkkuja ja silitellä koiraa sekä ulkoiluttaa sitä ulkona. Loppua kohden kaikille jäi tapaamisesta onneksi hyvä mieli.

Mutta opin ainakin, että tätä puolta meidän tulisi treenata rutkasti enemmän. Nassikkaparat, joutuvat meidän koiran siedätyshoidon kohteeksi =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti