Mini Kolmonen

Kevään toinen kisamatka Turenkiin Janakkalaan koirakerhon (JanKK) agilitykilpailuihin toi meille Poppiksen kanssa jackpotin; LUVAn ja SERTIn, sijoitukset 2. ja 1. sekä nousun kolmosluokkaan. Olin ilmonnut Popparin kahdelle kakkosluokan agilityradalle, ja se sitten riittikin. Tuomarina toiminut Minna Räsänen oli tehnyt mielestäni vallan kivat radat, vai mitä mieltä olette?

On nyt kevät harjoiteltu niin saakelin vaikeita ratoja, että nämä kakkosluokan kisaradat ovat oikeasti tuntuneet helpoilta. Lisäksi on näköjään harkattu oikeita asioita. Molemmilla radoilla sama alku, jota on hinkutettu treeneissä, ei ongelmaa minkäänsuuntaista. Samoin ansaputkensuihin mietitty valintoja, nyt päätin luottaa ohjaajaan liikkeeseen ja vein itsevarmasti, en missään välissä yrittänyt ns blokata väärää putkensuuta, ja toimi kuin tauti!! Myös taaksetyönnöt ja välistävedot radoilta löytyivät, nekin onnistuivat.


Popparilla oli hyvä vauhti, paitsi kepeillä, joka on edelleen hidas este meille. Pikkarainen jopa haukahti kerran radalla, jota ei tee koskaan ikinä. Ohjaajan keskittyminen riitti vain ensimmäiseen rataan, toisen otin ihan löysin rantein. Ekaa kertaa en tiennyt koko rataa ennen rataantutustumista, kaaduin kesken radan (Poo oli onneksi putkessa silloin), unohdin radan ja jäin puomin väärälle puolen. Sovelsin kaksi kertaa eli tein lennossa eri vaihtoehdon kuin mitä olin rataantutustumisessa päättänyt tehdä. Näköjään tällainen valmistautuminen toimii meille, kun natiainen voitti tällä vedolla luokkansa ja pokkasi sen sertykän. Etenemä kärsi hitaista kepeistä sekä B-radalla puomilla seisottamisesta, jotta sain vaihdettua sen saakelin puolen :D

Haettiin vielä Mikko lentokentältä, saunottiin ja viettiin iltaa perheen kesken. Koirille oli varattu isot luut. Tällaisen päivän jälkeen Poppari nukkuikin sunnuntain läpeensä, iltapäivällä veteli yhdet hepulit pitkin pihaa, ja jatkoi sitten uniaan.

Enpä olisi tuosta koskaan uskonut. Kiitosta vaan tälläkin foorumilla meitä luotsanneille, erityisesti HSKH:n valkullemme Heidille, joka kannatteli meitä ne vaikeat junnuajat, nykyiselle TuuKKin valkulle Mikalle, joka laittaa meidät töihin myös siellä epämukavuusalueilla sekä tietty kaikille entisille ja nykyisille treenikamuille.

Jäämme miettimään jatkosuunnitelmia, jos niitä on.