Suvi esitteli cairnisteille Rally-tokon periaatteita tänään. Ja tämäpä se vasta hauskaa oli. En tiennyt lajista oikeastaan mitään ja olin pitänyt sitä jokseenkin vaativana lajina (ehkä ihan tuon toko -sanan takia). Mutta mitä vielä, sehän oli metkaa puuhaa, johon pääsi heti alusta asti helposti mukaan.
Kierrettiin rataa koirat kytkettyinä (koirat on toki vapaana edistyneemmillä tasoilla) ja teimme radalle asetettujen korttien mukaisia tehtäviä (pyörähdyksiä sinne ja tänne koiran kanssa ja ilman, pujottelua, rytminvaihdoksia). Aloitteluvaiheessa koiraa saa houkutella namilla ja palkata joka välissä. Lisäksi äänikannustus toimii ainakin meillä aika hyvin. Laji oli hauskaa yhdessätekemistä ja varmasti osaltaan vahvistaa koiran ja ohjaajan välistä kontaktia.
Teimme myös Lindan kanssa mielenkiintoisen harjoituksen, jossa vaihdoimme koirat keskenämme ja minä tein radan Topin kanssa ja Linda luotsasi Sohvia. Oli opettavaista toisaalta työskennellä muun kuin oman koiran kanssa (Topsy oli ihanan innoissaan) ja toisaalta nähdä oma koira työskentelemässä jonkun muun kanssa.
|
Opettajamme Suvi ja Lempi näyttävät mallia. Tehkääpä perässä. |
|
Pujottelussa vauhdikas Topi kärjessä, Heta ja Pete seuraavat. |
|
Meidän pujottelua. Remmin pitäisi olla löysällä... |
|
Tässä harjoituksessa koira pitää ensin saada eteen istumaan, josta se pyöräytetään takakautta sivulle. |
|
Eikä tarvitse muistaa rataa, kunhan vain lompsottelee seuraavalle kyltille katsomaan., että mitäs kummaa se piti tässä kohdassa tehdä.
|
|
Iloiset rally-tokolaiset. Ensikertalaiset pärjäsivät kaikki mainiosti. Vapaa tyyli ja vauhti. |
Ahkeran koulunkäynnin jälkeen Sohvi ja Topi pääsivät vielä lenkille. Jouduimme muutamaan kertaan ottamaan vapaana juosseet koirat kiinni (vastaantulevien kiinni olevien koirakoiden vuoksi), ja varovasti Lindan kanssa totesimme, että ihan kuin korvat olisivat taas löytymässä.
Ja sitten nähtiin lammikossa uiskentelevia sorsia, jotka saivat Sohvin jakamattoman huomion ja jotka koira selkeästi ilmoitti haukulla. Sen sijaan Topi kohautti olkapäitään ja jatkoi matkaa. On ne erilaisia vaikka ovatkin samanlaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti