Syksy on niin parasta.
Harrasteet käynnistyvät. Pihatyöt koko perheen voimin. Syksyinen metsä, Syyssateet. Ruska.
Tein ison päätöksen ja kiireisen aikataulun vuoksi jätin nyt koirat ensimmäistä kertaa viiten vuoteen ilman agilityn koulutuspaikkaa talveksi. Vähän kirpaisi, mutta otin omatoimihallikortin, ja käymme nyt pari kertaa viikossa pitämässä kivaa hallilla. Mikkokin on (pakotettu) mukaan juoksemaan. Lisäksi koulutan huippuryhmää kerta viikkoon. Agilitynkoulutusohjaajan jatkokurssi tuli käytyä, yhdet seuran kisat talkoilin tulospalvelussa ja fysiikkaryhmäkin kokoontuu nyt syksyllä. Että ei tästä lajista irtauduta millään muotoa.
Lisäksi jälkimetsät kutsuvat ja muutama muukin suunnitelma tuossa kehittymässä. Koirat voivat hyvin, osallistuvat kaikkeen ja näyttävät tyytyväisiltä. Nautin kaikesta tekemisestä ja olemisesta niiden kanssa. Osaan arvostaa lenkkihetkiä metsässä, niiden keskinäisiä kiihdytyskilpailuja ja nukkumista sylissä. Yritän keskittyä hetkeen enemmän kuin ennen.
|
Lehtosen Sannan koulutus on vain niin parasta. |
|
Poppari tallilla. |
|
Sohvi osottaa Poota trimmistä. Nuo ovat naurettavan vähän erillään. |
|
Pihatyöt ja assarit. |
|
Lenkillä kertailtiin on-offia. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti