perjantai 22. heinäkuuta 2016

Kesähumppaa

Ihana kesä. Melkein jo lomalla. Tehdään, miltä tuntuu ja minkälainen sää. Grillimasterilla on ollut kaksi tarkkaavaista apulaista kesäkeittiössä. Mustikkaa poimittu kilpaa rekkujen kanssa. Viime päivät öljytty terassia, siinä ne makaa vieressä ja saa hätistellä kauemmaksi, kun sutiminen edistyy. Omakotitalossa riittää koko ajan jotain pientä puuhattavaa joten ei käy aika koirilla tylsäksi.

Eräs ilta, iltalenkin jälkeen Mikko innostui kokeilemaan pujottelua koirien kanssa. Eripätevä ensikertalainen. Taitaa päästä kanssamme treeneihin...
Poppis
Sohvi


Vain satunnaisesti piipahdettu hallilla. Eilen siellä odotti kouluttajien vuorolle rakennettu hullunhauska rata, jota Poppari pääsi juoksemaan. Suosittelen!


Ja kun kesä ja loma ovat joskus ohi ja on aika siirtyä aikataulutetumpaan eloon, niin sitä varten autoani koristaa nyt tällainen..

Vaellusreissu häämöttää vajaan kk päässä.  Koirat ovat ok-kunnossa. Eivät ehkä niin tikissä kuin normisti ennen vaellusta, mutta nyt on jouduttu etenemään Sohvin jalan ehdoilla. Rasitusta lisäilty ja tilannetta seurailtu. Hyvin kulkee ja käyttää jalkaa, mutta lihasvoimassa on vielä selvää puolieroa. Tdn ei pääse vielä mukaan pidemmille reissuille vaativaan maastoon, mutta 2-3h reissut hyvillä palautuksilla onnistunee hyvin.  Patricia läpikäy koirat vielä ennen reissua, niin saadaan viimehetken hoidot ja vinkit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti