torstai 28. helmikuuta 2013

Osaan mä yksinkin

Iltapäiväkahviaikaan pakkasin Neron auton kyytiin, huristeltiin kauppaan ostamaan tuomisia ja työpaikalle työkavereita häiriköimään. Pieni oli kuin kotonaan, steppaili menemään pitkin käytäviä ja  joka huoneeseen kurkkasi, jos ovi oli auki. Sai huomiota, mutta malttoi rauhoittua ja pisti makoillen, jos mitään ei hetkeen tapahtunut.

Kokeiltiin rappusia ylös ja alas, näköalahissillä huristeltiin edestakaisin. Autoparkkihallissa käppäiltiin. Kaikki tuntui olevan ihan perussettiä eikä suurempia ihmettelyitä aiheuttanut. Autossa järsi luitaan mennen tullen. Hieno on pojun luonne ja hienosti on Minna, Markus ja Pipsa pienen sosiaalistanut ja kasvattanut.

Kovasti oli iloinen jälleennäkeminen, kun tapasi tytöt reissun jälkeen. Hyvin ovat näin viikossa kaveruksiksi kehittyneet. Nyt taas maistuu ettoset, ollaan kaikki sohvalle ängettyinä.

Priimus

Ei juma, mikä oppimiskyky noilla penneleillä on. Nero oppi nopeasti tömäyttämään etutassut tasapainotyynylle, siitä tyynyn päälle ja tänään tarjosi jo tavoiteasennon eli takatassut tyynyllä, etutassut lattialla. Viikkotavoite saavutettu :)

Koiraperheen sisustus

Tältä näyttää meidän eteinen.



Pitääkin mainita, että Mikko bongasi tuon naulakoin jostain ja tilasi sen viime syksynä brittiläiseltä nuorelta suunnittelijalta suoraan, ja samainen naulakko esiteltiin Dekon viime numerossa. Ja jos jatketaan sisustusteemalla, niin tuoreen Dekon kannessa taas näkyi tutunoloinen maalaus ja tarkempi tutkiminen osoitti, etä taulu on Ville Rädyn käsialaa, ja meillä roikku yksi Villen maalauksista makkarin seinällä. Muuten viimeaikaisella sisustustoimenpiteillä ei voi kehuskella ;)

Alla viimeisin sisustushankinta, mutta vain lainassa. 

Lunginpungin

Aamutointen ja ulkoilujen jälkeen meillä on otettu näin lungisti.






Olen loppuviikon koiranhoitovapaalla, joten siivous- yms vähemmän tärkeillä toimilla ei ole niin kiire. Sain koirien nokosten aikana päivitettyä harjoitusmuistiinpanot, suunniteltua päivän kotiharkat ja edistettyä keväällen suunniteltua rauniotutustumista.

Lisäksi olen taas pitkästä aikaa excelöinyt omia liikkumisiani. Mikolla on alkanut kovempi harjoittelusykli kevään ja kesän kisoihin, ja välillä vähän kaipaan noita kovia ja säntillisiä treeniaikoja. Mutta sitten taas en :) Tällä viikolla kuitenkin liikuttelen itseäni kahdella ratsastustunnilla, juoksulenkillä, sauvalenkillä ja punttitreenillä. Silleen mukavasti ilman suorituspaineita. Ja treenin jälkeen voin syödä pullan ja ottaa saunasiiderin, kähkäh.

Nyt imurin varteen.  Vai jos vielä katsoisi nauhalla olleen dokumentin Kumppanimme hevonen.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Agimaskotti

Nero pääsi tänään seuraamaan Popparin, Topin, Allin ja Lillanin agilityharjoituksia. Pikkuinen osallistui radanrakennukseen ja juoksi lelun perässä muutaman putkenpätkän. Leikki ja oli erittäin reipas. Innostui kovin muiden suorituksia sylistä seuratessaan.

Myös Pops oli tänään oikein pätevä. Tehtiin Katjan radan alku ja hyvin junnu veti. Niisto ja lähetys pimeään putkeen onnistuivat ookoo. Myös paikallaolot sujuivat suht hyvin. Pitäiskös vähitellen uskoa, että se jo vähän hoksaa etenemistä esteeltä toiselle. Yllätyksen Pomps kuitenkin tarjosi A:n alastulolla, jolla tarjosi hienon on-offin. Sinne käänsi pyrstön ylös että heilahti. Tajuu se.

Jäähdyttelylenkillä Nerous yritti pöristellä Topivelille. Topsy kirosi kerran ja pieni hiippaili muina miehinä hanikkaan ja oli loppulenkin niin kilttiä poikaa että. Topsy onkin aina ollut kärsivällinen, mutta jämäkkä ope noille pienille. Ihan paras Sohvin velipoika.

Nyt unten maille, koirat koisaa jo. Huomenna on taas kaikkea jännää. Nero pääsee mukaan työpaikalleni. Öitä.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Lounashetki

Joskus kannattaa tehdä ylitöitä iltaisin ja viikonloppuisin, jotta joskus voi karata töistä jo lounastunnilla. Kotona vuoronvaihto, ihana Mies (joka on jyrkästi kieltänyt käyttämästä itsestään koirapiireissä tunnettua lyhennettä KePo) valmisteli vielä koirille loppuviikon murkinoita ennen lähtöään töihin.

Riehuttiin hetki koiruleiden kanssa pihalla, mutta nyt me rauhoiteltiin lounaalle. Juuri nyt koirat järsivät luitaan tyytyväisenä, haen vielä toisen kupin miehen keittämää kahvia. Ja nautin. Katselin, että Neron luissa näkyy vähän verta eli lisää hampaita taitaa pian irtoilla.

Iltapäiväksi vien koplan metsään lenkille. Ja sitten meillä on koulua, kaivetaan naksu esiin ja Nero ja Sohvi saavat tasapainotyynyillä. Popparin kanssa vähän varjo-ohjauksia Treenikaveiden Sinin päivitysten innoittamana.

Sitten käynnistyy operaatio KevätKirppis. Autotalli pullistelee lajiteltavia vaatteita ja astioita yms rompetta, joka viikon päästä matkaa itsepalvelukirppikselle Ainoon.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Päivän puuhia

Tiedän, että Neron perhe seuraa kuulumisia blogista, joten tässä vähän pienen puuhailuja päivältä. Ulkoiltu on niin metsässä kuin omalla pihalla. Naksuttelu tasapainotyynyllä tuotti etutassut tyynylle. Vähän syöty luuta ja pääosin lekattu.

Pentu on ollut hurjan reipas, mutta seuraa minua kyllä kovin tarkasti joka paikkaan. Kovasti on pientä hellitelty, että ei koti-ikävä pääsisi pientä liiaksi kiusaamaan.

Illalla jätin koplan Mikon hoitoon tallin ajaksi, ja mitäs riiviöt olivat keksineet. Nukkua posottivat ne kolme tuntia läpeensä. Nyt istuvat rivissä Mikon edessä ja odottavat, että rahkakippo tyhjenee nuoltavaksi. 








Kolmen kopla

Ensimmäinen vuorokausi hoitopennun kanssa takana. Tytöt alkavat jo tottumaan pieneen väkkärään eivätkä jaksa sen joka liikkeeseen reagoida. Muutamaan kertaan eilen jäähdyteltiin, kun meinasi riehut mennä yli. Kun laumajärjestys saatiin läpikäytyä, niin leikit muuttuivat leppoisammiksi ja koirat osaavat jo rentoutua. Molemmat tytöt jo heittäytyvät selälleen painiakseen pikkaraisen kanssa. Ja pieni kun jaksaisi leikkiä vaikka kuinka, niin Sohvi vetäytyykin jo jossain vaiheessa omiin oloihinsa. Poppis jaksaa pienen kanssa pyöriä.

Eilinen taisi kuitenkin olla niin jännittävä ja toimintatäyteinen päivä, että yö meni kaikilla sikeästi nukkuessa herätyskelloon asti. Ja kun aamutoimet saatiin läpikäytyä, koirat painuivat takaisin punkkaan. Kukin etsii oman nukkumapaikan. Sohvi nukkuu Mikon K(uningas)-tuolissa, Poppari säkkituolissa ja Nero haluaa nukahtaa syliin ja viihtyy hyvin kopassaan, joka siirrettiin pöydän alle jalkoihin. Saimme Mikon kanssa soviteltua työt niin, että jompi kumpi on koko ajan kotona töissä, joten koplaa ei tarvitse jättää yksin.

Nero on myös hämmästyttävän sisäsiisti, kaikki tarpeet toistaiseksi toimitettu ulos. Ja ruoan perään tuo kyllä sekoaa täysin. Tuollaista herkkupeppua on kyllä varmasti helppo kouluttaa. Tänään me vähän naksutellaan, kun Nero pääsee tasapainotyynylle kokeilemaan.

Hovikuvaaja

Hovikuvaajamme Yasmin Eklund lähetti kuvia eiliseltä lenkiltä. Tuhannet kiitokset Yassu!
Blogin uusimmasta otsakekuvasta vastaa samainen kuvaaja.

Etsi yksi "virhe" kuvasta.
Sudden ja Elsa loikkaa.









sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Unihiekkaa

Suorastaan hämmästyneinä seurasimme pennun jaksamista. Riehui isojen kanssa, ulkoili, söi luuta, kävi pihalla, söi, leikki lisää ja kun muut koirat jo väsähtivät, niin pikkarainen sen kuin jatkoi paikkojen tutkimista ja lelulaatikon penkomista. Viimein pyysi syliin ja siihen nukkuanuupahti, siitä siirrettiin omaan petiin uneksimaan.


Aurinkoa

Jopas oli huikea auringonpaiste Luukin yhteislenkkiläisillä. Mukana oli laskujeni mukaan 10 cairnia kotijoukkoineen. Hiihto oli vallannut pääosan reiteistä, mutta sen verran polunpohjaa löydettiin, että koirat pääsivät juoksemaan. Poikia + iki-ihanaa Pappaa pideltiin matkalla vähän vuorotellen vapaana, niin vältettiin turhat pörinät. Poppis oli suht tasa raha, kun palailtiin. Aamupäivän penturiekku ja siitä suoraan muiden kanssa kirmaamaan teki tehtävänsä. Poppiksella oli vielä pari casanovaa kurissapidettävänä, kun sekä Rocky että Sudden iskivät silmänsä mein riekkurinsessaan.

Kiitos kaikille uudet ja vanhat lenkkeilijät, olette ihanan reipasta ja mukavaa seuraa. Mii laik.
Katsotaan, saiko Yassu tallenenttua muutaman otoksen kameraan.

Touho tuli taloon

Aamulla saapui lisää miesenergiaa taloon, kun Minna ja Markus toivat Neron hoitoon. Koirakamujen moikkaaminen vei pennun huomion siinä määrin, että isäntäväki pääsi lähtemään huomaamatta matkaan.

Laumakoon kasvattaminen aloitettiin yhteisellä ulkoilulla lähimetsässä. Pieni kulki joukon jatkona muina miehinä. Tarpeet tuli tehtyä reippaasti ulos ja leikit raikasivat.





Sisällä meno oli alkuun aika railakasta, kun daamit osoittivat aika selväkielisesti, kuka on pahnanpohjimmainen. Nero ei komentelusta ollut oikein moksiskaan, tutki paikat ja kulki tyttöjen perässä joka paikkaan. Nero tutki varsin innostuneesti luuvarastot ja järsi antaumuksella löytämiään luita.

Nyt odotellaan, miten rauhoittuminen alkaa sujumaan. Me lähdetään pian Poppiksen kanssa yhteislenkille, että eiköhän pieni jo silloin malta sammahtaa.

lauantai 23. helmikuuta 2013

Yhteislenkille huomenna!

Se olisi aika laittaa helmikuu pakettiin yhteislenkin muodossa huomenna, sunnuntaina klo 13. Paikkana Luukki, startti sieltä Luukin päärakennuksen puoleiselta parkkikselta.

Polkutilanteesta ei tarkkaa tietoa, mutta sittenhän se selviää.

Meidän vahvuudesta mukaan pääsee Pops. Sohvi jää pitämään seuraa jälkikasvulleen, joka saapuu huomenna aamusta hoitoon, tuitui sentään.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Koiraharrastajan tietolehti

Taisin loppuvuodesta kertoa tilanneeni Canis -lehden. Ja olen nyt viikon tutustunut uusimpaan numeroon, ja huomannut lukevani lehden läpeensä mainoksia myöten. Aika mainio pakkaus, joka tarjoaa paljon mielenkiintoisia artikkeleita ja uusiakin näkökulmia harrastamiseen, kouluttamiseen ja oppimiseen. Ja mitä parasta tilaajana saa pääsyoikeuden kaikkiin aiemmin ilmestyneisiin lehtiin. Vapaapäiväni sisältö taisi selvitä juuri...

Harrastelehdet kullekin...

Yksi artikkeleista käsitteli TYD (Trust Your Dog)-ideologiaa, jossa kiinnitetään huomiota ohjaajan omaan käyttäytymiseen ohjatessaan ja kouluttaessaan koiraa. Tavoitteena parantaa ihmisen ja koiran välistä luottamusta ja näin kehittää käyttö-ja harrastuskoiratoimintaa käyttäjälähtöisesti. Tuotemerkin takana on Oulu-Koillismaa pelastuslaitoksella pelastuskoiraryhmänjohtajana toimiva Jarno Keränen. Artikkelin loppuun oli tiivistetty muutamia perusperiaatteita luotettavan käyttökoiran kouluttamiseen, tässä muutamia:

  • Toimiva suhde, rakenna se huolella ja panosta siihen. Pyri johdonmukaisuuteen, ole määrätietoinen ja reilu. Anna koiran olla koira. Älä inhimillistä.
  • Harjoittele suunnitelmallisesti. Laadi aikataulu ja osatavoitteet. Älä kiirehdi.
  • Suunnittele harjoitukset hyvin, määrittele joka harjoitukselle tavoite.
  • Kysele, kokeile, kyseenalaista.
  • Keskity omaan käyttäytymiseen koulutustilanteissa. Ole luonnollinen. Ole positiivinen. Ole selkeä. 
Antoisaa ja aitoa yhdessätekemistä ja ihanaa viikonloppua kaikille. Minä lähden laittamaan kotia pentuvalmiuteen, kun Pikku-Nero saapuu viikonloppuna. 

torstai 21. helmikuuta 2013

Jälleen rikoot jalassa

Popparin viikon toiset harkat. Muu ryhmä lienee hiihtolomailemassa, joten juniori sai kaiken huomion. Ovaali rata, jossa päissa U-putki sekä hypyt kaarella. Suorilla hyppyjä sekä rengas. Pieni teki hurjan hyvin ja renksu oli niin varma. Putkeenkin jo vähän haki. Suorilla taipui vielä aavistuksen puoleeni, mutta etupalkalla suoristui. SatuS palkkasi lelulla ja targetilla.

Sitten me viimein aloitettiin puomin työstäminen. Lopusta alkuun mennään ja pysäytykset edellytellään. Nyt päästiin koko alastulo. Hetsasin puomilla vähän ja Pops oikein ryntäsi etupalkalle. Tyytyväisellä mielellä kotiin hakemaan Sohvi mukaan jäähdyttelylenkille. Mama voi erinomaisesti ja  on jotenkin älyttömän hyväntuulinen. Lenkkeilee häntä heiluen ja spurttaili tänään metsässä korvat innosta luimussa :D

Suunnitellen

Olen tukistanut itseäni suunnittelemaan treenit entistä tarkemmin omatoimivuoroille. 

Tässä vielä tuota Katjan viikonloppuna kouluttaman radan alkua. Lähdetään työstämään sitä Pompulan kanssa pätkissä, joista välit 1-3, 3-4 ja 1-4 työnalle seuraavissa treeneissä. 


Yksittäisinä vahvistetaan keppejä ja aloitetaan kontaktiesteisiin tutustuminen.

Tänään kuitenkin Popcorn tuuraa HSKH:n vuorolla Sohvia, ja treenin kulun määrää SatuS.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Harkkapäivitys

Illan harjoituksissa jatkettiin Katjan radalla. Vahvistettiin uusia tai hankalia kohtia, pimeää putkea ja mutkaputkea sekä keppejä. Opiskeltiin ohjausta serpentiinillä.

  • Pimeä putki toimi hyvin. Lähetys noin puolesta välin. Ei epäröinyt. Palkka pallolla, meni ja tuli vauhdilla. 
  • Kaksi hyppyä rinnan, ensimmäisellä koira kohti ohjaajaa ja siitä törkkäys seuraava yli. Koira kiersi muutamaan otteeseen ensimmäisen esteen. Toiselle ohjautui paremmin. 
  • Mutkaputkea reilulla palkalla ja leikillä varmemmaksi. Aloitettiin helposta kaaresta ja syvennettiin mutkaa. Tänään ei ongelmia tässä. 
  • Kepit verkoilla. Parempi sisäänmeno, aika rauhallinen eteneminen. Ei vilkuile ohjaajaa, vaan etenee suoraan. 
  • Kaksi lyhyttä ja intensiivistä harjoitusta, jotka päätettiin leikkihetkeen. 

Mun assarit

Kotikonttorin onni ja autuus. Tunnin aamulenkki, aamupalat ja töihin. Assarit verryyttelivät vielä hetken pihalla keskenänsä, mutta tuupertuivat sitten lepäilemään ensi jalkoihin ja pian tuonne säkkituoliin. Nukkuvat nykyisin tosi paljon ihan kylkikyljessä.


Kuvassa näkyy tuon hupsun rouvan mieltymys. Nappaa pitkän pupujussilelun suuhun, nukahtaa pupu suussa ja  pupun takapää on tossa etutassujen välissä.


Ja sit kun tulee kuuma, niin valutellen lattialle.
Ihmisväki on kulkenut viime päivät tiivistyneen punttitreenin ja hiihtolenkkien vuoksi jäykähkösti. Sohvilla meno sen sijaan sen kuin kiihtyy, arvoin rouvakoira haluaisi aina vain pidemmille ja pidemmille lenkeille. Ja tänään seurasin koiran venyttelyä, Sohvihan on pennusta asti venytellyt tirsojen jäljiltä. Ja nyt venyttelee jo takaosankin hyvin, mikä jäi kipeimmäksi viikoksi kokonaan pois.
Mistään muusta ei enää huomaa operaatiota kuin siitä, että tuo koira ei enää juuri hauku. Aika kummaa. Alkuun ajateltiin, että haukkuminen nappaa kipeästi haavaan, mutta hiljaiselo sen kuin jatkuu. Ilmoittaa ja haukahtaa, mutta ylenpalttinen sumusireeniosasto on vielä käynnistymättä. Ja voisi ehkä jäädäkin...



Pennut metsälenkillä

Eilen oli ihania pieniä vieraita, kun Sohvin molemmat Nero-pojat tulivat kanssamme ulkoilemaan. Sohvi ja Poppis pääsivät pienille oppaiksi metsäpoluille. Hirmu reippaita pikkuäijiä, jotka pistivät töppöset ojossa poluilla menemään. City-Neroa erämaa vähän mietitytti, mutta uskaltautui kuitenkin kiertämään lenksun tiukasti Hennan kantapäillä. Vapaan kulkiessaan pysyivät hyvin kasassa, ja molemmat pennut hakivat leikkiessäänkin kontaktia omiin perheisiinsä.

Molemmat pojat ovat kehittyneet ja kasvaneet hienosti. Reippaita ja sosiaalisia kavereita.  Ja molemmat pitävät painiessaan hassua kurinaa :) Tahtoa vesseleiltä kuulema kuitenkin söpöisten olomusten takaa löytyy yllinkyllin.

Poppis rakastaa pyörittää ipanoita. Ja Sohvi suhtautuu kärsivällisesti jälkikasvunsa häsläämiseen. Ihan pian kohta meillä onkin 12 tassua talossa, kun punainen Nero tulee meille viikoksi hoitoon, juhuu.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Voiton puolella?

Jokohan sitä uskaltaisi pakata Metacamin lääkekaappiin ja todeta, että koira alkaa olla entisensä. Noin 10 päivää meni Sohvilla toipuessa, mutta nyt näyttäisi jo hyvältä. Hissutellaan me vielä ne toisetkin kaksi viikkoa, mutta ihana nähdä koiran nyt liikkuvan hyvin ja olevan kaikin tavoin pirteä ja elämäniloinen terrieri. Haavanhoitoa ei ole tarvinnut murehtia yhtään eikä kauluria tai bodya pidetty kuin muutama ensimmäinen päivä.

Annan kyllä hyvän palautteen Viikin eläinsairaalalle. Onnistunut toimenpide, aikataulutus hyvä ja selkeät ohjeistukset. Ja viime viikolla, kun konsultoin koiran toipumisaikataulusta ja lääkkeiden varoajoista, niin sain tosi asiallista palvelua. Hintaa joku kyseli, leikkaus maksoi 370 €, jota vakuutus ei ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä korvaa. Tulehduskipulääke kustansi kympin. Tikit sulavia, joten toista käyntiä ei tikkien poistoon tarvita.

Hyvillä mielin toipumisesta jatketaan tähän viikkoon. Nyt tallille, ihahaa.


lauantai 16. helmikuuta 2013

Katjan koulutus

Olimme kutsuneet Välimaan Katjan Kotkasta asti vetämään treenit cairnryhmälle. Koulutettavina Popparin lisäksi Linda ja Topi, Tiina ja Jilli, Sanna ja Lillan sekä Minttu kera Tacon sekä Emilin.

Rata tarjosi monipuolista harkattavaa niin kisavalmiille koirakoille kuin mölleille. Ja junnutkin pääsivät sieltä maistelemaan paloja. Me teimme Poppiksen kanssa niistoharjoituksia sekä pimeään putkeen lähettämistä. Sekä pienoisia ohjausharjoituksia serpentiinihypyillä. Lisäksi painoin mieleeni joitain ohjausvinkkejä radalla olleisiin takaakiertoihin, vaikkei niitä pikkaraisen kanssa tehtykään. Melkein kaikki liittyi oman kropan asentoihin sekä ajoituksiin. Selkä ylös, olkapäälinjaan huomiota, lähettämisohajukseen jämäkkyyttä ei huidota ja huiskita. Ja vauhtia lisää nopean koiran kanssa. Heitin nimittäin yhden kiekan Katjan Aapon kanssa, joka  tykitti ohitseni niin että heilahti, kun jäin jotain himmailemaan :)

Miten kummassa tämä voikaan olla niin vaikeaa. Mutta kivaa :) Popparikin tykkäsi. Kahden tunnin treenit kruunasi jäähdyttelylenkki Tacon, Aapon ja Sirpan kanssa. Loppuun vielä hullua hepuliympyrää parkkiksella, jonka jälkeen nukahti autoon niin, että koiran sai kantaa sisälle. Moikkasi unisesti Sohvin ja nyt kuuluu vain kuorsaus säkkituolin uumenista.

Nyt vielä tsekkaamaan videot ja kirjoittamaan palaute ylös, ja niiden pohjalta suunnittelemaan uusia treenejä.

Tässä vielä näitä meidän perusoppeja, kääntymistä hypyllä, pimeän putken harjoittelua...



torstai 14. helmikuuta 2013

Ystävänpäivän lenkki

Olen tehnyt aamusta iltaan töitä. Töitä ja töitä. Alkuinnostus perjantaisista vapaapäivistä on kääntymässä torstain ja sunnuntain tylsiksi ylitöiksi, huaks. Työt eivät näköjään muutu 4-päiväisiksi.

Kävin kuitenkin tyttöjen kanssa lenkkeilemässä. Ensin köpöttelylenkillä Sohvi halusi ehdottomasti metsäpolulle, joten mentiin siellä hiljakseltaan ja Poppari haki keppiä umpihangesta.

Illemmalla Minna ja Pipsa tulivat vielä hakemaan iltalenkille, jossa Pops pääsi juoksemaan kunnolla. Mamselli lepäili kotona ja tarjosi lenkin jälkeen junnulle vielä kunnon painit. Vähän keinuharjoituksia päälle, niin tiitiäinen tutii loppuillan kuin ellun kana. Sohvi voi muuten hyvin, mutta liikkuessa venyttelee tosi paljon (etupää alhaalla ja perä ylhäällä), ilmeisesti haava kiristää tai vastaavaa ja olo ei ole vielä mukava. Mennään ihan koiran tahtia.

Itse vietin lopuillan edelleen töiden parissa. Mutta nyt dokumentit kasaan, yösauna päälle ja odottelemaan niin ikään töistä vasta palaavaa miestä. Huomenna on vapaapäivä, ja vain vähän piipahdan töissä, ihan vähän. Pöh minä.

Tytöt kiittävät Minnan pesuetta ystävänpäivälahjasta!

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Suoratreenejä

Agiryhmässä podettiin tänään urakalla, joten Pompula oli ainua treenari. Onneksi sain Mian hälytettyä treeniavuksi. Kiitos vielä tätäkin kautta!

Harkkojen kulku tänään:
  • Lämppälenkki 30 min, juoksua loppumatkasta. Poppari häkissä radanvalmistelun ajan. 
  • Suoratreeni, jossa kolme hyppyestettä. Esteitä alettiin kääntämään vinottain, niin, että lopulta kaikki esteet olivat vinossa linjassa. Koira lähetettiin etupalkalle. Pääosin jäin lähettäjän paikalle, osassa juoksin mukana. Meni ongelmitta.
  • Pussikertaus. Malmin hallin pussissa on suht raskas kangas. Ensin Mia raotti enemmin, sitten vähemmin. Ja lopuksi suljettu pussi. Ei ongelmia.
  • Leikkiä uudella pallolla. Tauko. 
  • Valssiharjoitus kahdella hypyllä. Ensin palkkasin kääntävään käteen, tämä meni hyvin eikä lenkittänyt. Seuraavaksi ohjattiin vielä toisen hypyn yli. Tähänkin otin etupalkan, että sain koiran hakemaan esteelle itsenäisemmin. 
  • Kepit. Empi edelleen ensimmäisillä kerroilla sisäänmenoa. Päästyään alkuun etenee hämmästyttävän sujuvasti. Palasin käyttämään targettia sisäänmenoa vahvistamaan. 
  • Palloleikki loppuun. Vire säilyi kohtuullisena koko harjoituksen, vaikka pidemmät treenit. Tila on edelleen aika lämmin ja koiralle tuli kuuma. 
  • Jäähdyttelynä vajaan tunnin lenkki Mian, Papan ja Elmerin kanssa.

Rytmitys

Agilitykoulutuksissa tunnutaan juuri nyt kiinnittävän paljon huomiota oikeaan rytmitykseen, milloin odottaa, milloin kiihdyttää ja milloin painella tasaisesti menemään. Mutta tämän kirjoitelman aiheena ei nyt ole aksakenttien rytmitys. Vaan hihnalenkkien rytmi.

Me olemme koko perhe ihan epärytmissä tällä hetkellä yhteislenkeillä. Sohvi liikkuu edelleen hitaasti ja pysähtelee paljon. Poppari on täysin tylsistynyt pissatuslenkkien verkkaiseen käyntiin, sinkoilee turhautuneena ja vetää kaulapitkällä edellä. Ja minä siinä välissä kannustaen Sohvia ja rauhoitellen Popparia. Ja tulen hulluksi ihan kohta.

Sohvin leikkauksesta on huomenna viikko. Koira on toipunut kaikilta muilta osin hyvin, mutta lenkeille se ei edelleenkään mielellään lähde. Tai lähtee, mutta liikkuu vielä tosi varovasti. Pihaulkoiluunkin löytyy intoa aika vähän. Sisällä jo leikkii, mutta ei yritäkään ponnistaa sohvalle tai sänkyyn, pyytää aina nostamaan. Onpas mielenkiintoista seurata kuinka kauan tämän Mamsellin toipuminen oikein ottaakaan. Toinen erikoisuus on, että Sohvi ei hauku tällä hetkellä lainkaan. Ilmeisesti myös haukkuminen ottaa tuonne vatsanpeittesiiin sen verran, että tytteli tyytyy enintään murisemaan matalasti.

Poppari pääsee tänään ahertamaan hallille hyppysuoria, valssia ja keppejä. Ja pääsemme vielä yhteislenkille Mian poikien kanssa. Josko se pienen pää ja kroppa siitä vähän väsyisi, kun kotona meno on niin kovin rauhallista nykyisin.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Sunnuntaina nukutaan pitkään

Tuolla otsakkeella on lohduttautunut koko viikon. Kun on joka aamu herännyt klo 05-06, niin pitkään nukuttu aamu on niin ylellisyyttä. Nukuin 10 tuntia, kerran kävin Sohvia kurkkaamassa, kun tassutteli aamuyöllä ja vaihtoi nukkumapaikkaa viileämpään.

Potilas voi sinänsä hyvin, mutta ei kyllä mielellään liiku. Haava on siisti ja koira syö ja juo sekä tekee tarpeensa normaalisti, joten lepäillään rauhassa ja edetään koiran tahtiin.

Pompulalle on saanut keksiä sitten sitäkin enemmän tekemistä. Eilen tarvottiin pitkä metsälenkki ja tänään pyysin lenkkiseuraksi vielä Minnan ja Pipsan, että sai tyttelit päästellä sielunsa kyllyydestä.
Kaikkia kotitehtäviä ollaan tehty ahkerasti ja nyt aloitettu keinuharkat keinulevyllä (mainio levy Treenikavereiden Siniltä lainassa). Matolla keinuttelee ongelmitta, mutta kovalla lattialla pauke sai aikaan jo varovaisemman lähestymisen levylle. Viimeisellä pätkällä takaakiertoja.



Ja oma flunssa on lähes selätetty tai ainakin pyritty siirtämään miehelle :) Seuraavaksi lähdemme vielä tarpomaan lumikenkälenkin. Ensi viikolla on taas kalenterit täynnä menoa ja meininkiä, joten voi taas unohtaa ne liiat nukkumiset ;)

Nyt illalla Sohvi halusi ensimmäistä kertaa leikkiä Popparin kanssa. Edistymistä ilmassa, vaikkakin nyt niitä vasta saakin vahtia.  Työpäiviksi eristetään koirat.

perjantai 8. helmikuuta 2013

Penikkatautiepäily Tampereella

Tamperelainen eläinlääkäriasema on eilen julkaissut tartuntautitiedotteen penikkatautiepäilystä. Tiedote on huomioitu myös Kennelliiton sivuilla. Alueen pentujen kanssa kehotetaan välttämään koiratapaamisia, kunnes asia selviää.

Löydös on kotimaisesta puolivuotiaasta koiranpennusta, jota ei ole rokotettu. Huokaus.


Sairastuvalta

Pääosin ensimmäinen yö leikkauksen jälkeen meni hyvin. Aamuyöstä Sohvi heräili, jolloin annoin kipulääkettä ja otin koiran viereeni nukkumaan. Aamulla oli jo pirteämpi, söi hyvin ja lähti aamulenkille. Liikkuu vielä aika varovasti ja lyhyesti kerrallaan. Saattaa jo liikkuessaan innostua, mutta sitten selvästi nippaa ja mennään taas varoen. Mamselli on suht kipuherkkä ja näyttää kyllä jos pienikin herne on jäänyt patjan alle.

Ei juurikaan nuole haavaa, joten saa kotona, valvottuna olla ilman kauluria. Yksinoloihin ja yöksi olen sen laittanut. Pehmeä kauluri tuntuu toimivan hyvin, ainakin nukkui sen kanssa ongelmitta. Kipulääkkeillä mennään nyt nämä ensi päivät ja illalla irrotan haavasuojan, niin pääsen seuraamaan haavan paranemista. Sohville laitettiin sulavat tikit ja haava oli lähtöjään erittäin siisti.

Poppis on edelleen vähän hölmistynyt, mutta jättää jo Sohvin suht hyvin rauhaan. Pihalla, missä leikit ovat vilkkaampia, niin koirat ulkoilevat erikseen tai menen yleiseksi järjestysmieheksi mukaan.

Jatkamme parantelua mukaan lukien itseni. Flunssa on kolkutellut reissusta asti ja päässyt vähän niskan päälle. Tavoitteena pitää mokoma viirus taka-alalla, päästä illalla ratsastamaan ja huomenna aamusta agikisoihin töihin. Terveempää menoa teille muille!

torstai 7. helmikuuta 2013

Kaari

Pops pääsi pitkästä aikaa tuuraamaan Sohvia HSKHn treeneihin. Junnu joutui kepeille ja niin se vaan muisti viime kertaisen törmäilynsä verkkoihin eikä ollut ollenkaan innostunut menemään kepeille. Pari kertaa sai ihan tosissaan tunkea lihapullaa kitusiin, että suostui starttaamaan.  Mutta, kun alla oli 3 läpimenoa, niin huomasi, että ei ne verkot hyökkääkään kimppuun ja loput 3 kertaa meni tosi hyvin ja varmasti.

Sitten etenemisharkka, jossa suoralta putkelta tehtiin 3 hyppyä kaarella. Etupalkalla harkattiin ja pikkuinen yllätti positiivisesti etenemällä suht hyvällä linjalla, ja jopa aavistuksen hakeutumalla esteille. Kunhan itse keskityin juoksemaan suoraan, jotta en koukkaillut ja sillä häirinnyt koiraa. Ensimmäistä kertaa saimme kelpo kaaria aikaiseksi. Tämä kerta jäänee mieleen jonkinsortin välietappina meille. Poppari kehittyy niin eri tavalla kuin Söhvelöinen, hitaasti ja tunnustellen, kun Sohvilla palaset loksahtelevat paikoilleen yht'äkkisemmin.

Potilas on aika jähmeä edelleen. Ne kriittiset pissat saatiin kuitenkin aikaiseksi. Ja ruokahaluakin löytyi. Pääosin lepäilee ja istuskelee, ja välillä vilkaisee järkyttyneenä alavatsaansa. Eiköhän huomenna ole jo vähän paremmin.

Potilas nukkuu

Sohvi on nukkunut siitä asti, kun sen klinikalta hain. Vähän luomi nousee, kun Poppis kulkee pihalle ja kun Mikko saapui.

Poppari ei alkuun meinannut millään ymmärtää, että kaveri ei nyt oikein jaksa leikkiä...


Poppari yritti tarjota rispaantunutta  lempileluaankin (fågeli), että leiki nyt.




Lähden nyt väsyttämään tota keskenkasvuista aksatreeneihin ja pitkälle lenksulle. Mikko jää vahtimaan potilasta.

Kaikki hyvin!

Juurikin saapui kovasti odotettu puhelu Viikistä. Sohvin leikkaus on mennyt hyvin ja koira heräilemässä. Kudokset olivat normaalit, toki aktiivisen oloiset, joten yksi valeraskaus sieltä vielä saattaa ilmentyä.

Lähden hakemaan potilaan kotiin.

Vaavat mukana lenkillä

Kävimme tiistain lumipyryssä ulkoilemassa varsin somalla joukkiolla. Mukana kahlasisivat mein tytöt sekä Sirpa ja Elli, Minna, Pipsa ja ihunainen Nero-pentu (16 wk) sekä Suvi, Lempi ja pienenpienenpikkarainen Aune-pentu (12wk). Siellä ne vaavakoirat vetivät onnesta soikeena isompien kanssa, välillä vain pyyhittiin isommat lumet päältä.

Etenimme rauhallisesti pentujen ehdoilla, koirat liikkuivat vapaana ja pikkuisia kannettiin välillä, vaikka eivät kyllä millään ilveellä olisi malttaneet kantokyytiin, kun kaverit pinkoivat maantasalla. Ei voi kuin ihastella pienten rohkeutta ja reippautta. Onneksi saan sen pikkuäijän pian meille hoitoon, pussaan se puhki, on se niin söpöinen.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Sittenkin

Huh, ilmoittivat Viikistä, että sittenkin Sohvi leikkuriin torstaina. Riskit on kuitenkin arvioitu näinpäin pienemmiksi. Eli se on sittenkin menoa. Pitäkääpäs Ystävätkalliit peukut ja tassut tanassa.

Ennen saikkua päästään vielä leikkimään, kun meillä on aikas kiva ja ilmeisen luminen kimppalenkki suunnitteilla tälle illalle. Lenkillä nähdään pari ihanaa naperoa....

Ajoitusten mestarit

Sohvin sterkkauksen piti olla torstaina aamusta. Sitä on suunniteltu tarkasti, päiviä laskettu juoksujen väliin ja duunit ja muut menot soviteltu sen mukaan. Ja kattia kanssa. Aloitti pentele juoksut eilen, perskules. Muiden merkkien (haistelut, merkkailut, urosten kiinnostuminen ja ulkosynnytinten turvotukset) on meillä vaikeita seurattavia, kun koira ilmentää niitä jo 1-2 kk ennen vuotoa. Eli kun koiraparka juoksee 5 kk välein, niin sehän on lähes koko ajan joko juoksuissa, valeraskaudessa tai tekemässä juoksuja.

Nyt odotellaan kannanottoa Viikistä, jossa tekevät riskinarviota tuntien Sohvin kohtutulehdusriskin. Itse epäilen, että toimenpide siirtyy, jolloin uutta aikaa varataan huhti-toukokuulla. Vitsi, kun harmittaa. Yritän lieventää harmistustani miettimällä niitä asioita, jotka mahdollistuivat sterkkauksen siirron myötä: Katjan koulutus, HSKH:n epikset (putkiluokka) maaliskuussa, huhtikuun luonnetestaukseen ei tarvitse laskea lääkkeiden vaikutusaikoja, Nero-pentu pääsee meille yökyläilemään aiemmin. Lähdenpä tästä kaivamaan Galastopin varoaikamääritelmiä....

Hyvänä uutisena kerrottakoon, että rauniotutustuminen on nytkähtänyt liikkeelle. Keväällä päästäneen näkemään, miten ärrierit pärjäävät raunioilla.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Temppuvideot

Tässä kaksi eri temppua molemmilla koirilla.

Pipo pois päästä -harjoitus on opetettu houkuttelemalla. Sohvi osaa. Poppikselle vaikeampi temppu, jota harjoiteltu ensin vain leikkimällä pipolla ja kun tarraa kiinni, niin palkattu. Tässä videolla menee ensimmäistä kertaa pipo jo pois päästä. Oiskos tässä noin 5. harjoituskerta.




Sitten harjoitukset tasapainotyynyllä. Huomasin vasta videoilta, että palkkaan väliin hassusti sivuun, kun pitäisi palkata aina suoraan koiralle eteen. Lisäksi annan koko ajan myös sanallista kehua, vaikka naksu käytössä, hmm. Sohville pitää alkaa itse sijoittumaan eri tavalla: pidemmälle tyynystä sekä koiran edestä enemmän sivuttain.





Loppuun huippisuutisia agilityradoilta. Minttu ja Paavo aloittivat kisauransa tänään BAT:n kisoissa huikealla hyppärin 0-radalla ja näpsäkällä ajalla, jolla irtosi 2. sija. Blogi onnittelee ja huokailee ihailusta. Vähänkö olette hyviä!!

Kontaktiopetusta

Pääsimme nyt aloittamaan Sinin antamat kotiharjoitukset tasapainotyynyllä. Sohvilla kriteerinä on takatassut tyynyllä ja etutassut lattialla. Tämä asento löytyy hyvin laudalla (malleeraa puomin alastuloa), mutta nyt asentoa pyritään löytämään myös muilla tavaroilla. Aika hyvin tuntui löytyvän asento myös tyynyllä. Ei kuitenkaan koskaan peruuta asentoon, vaan tulee aina tyynyn yli. Harjoitus jumppaa samalla koiraa, kun epätasaisella tyynyllä joutuu tasapainoilemaan enemmän.

Poppis aloittelee vasta ja sillä kriteerinä tällä hetkellä yksi etutassu tyynylle (aloitettiin ihan sitä, että naksuttelin alkuun pelkästä tyynyyn katsomisesta, lähestymisestä ja koskettamisesta).

Saimme Siniltä keinuharjoituksia varten itsetuunatun tasapainolaudan. Sekin otetaan nyt mukaan harkkoihin.
Laittelen kuvia ja videoita pian. 

Helmeilevää helmikuuta

Ihana olla kotona.

Paluu vuorilta sujui hyvin ja kipaisin heti kotiuduttuamme hakemassa nassikat hoidosta. Syvä kumarrus ja kiitos hoitopaikan suuntaan, vastassa oli hyvin hoidetut ja iloiset turilaat. Perhe on koossa taas.

Olemme ottaneet helmikuuta vastaan piiiitkällä lenkillä, jossa kuljettiin niin metsässä kuin hankikantona pitkin peltoja. Loppulenkistä aurinko kävi pilkahtamassa. Poppis vastasi koikkaloikkaosastosta. Vastantulevalta koirakon omistajalta saatiin kuulla kommenttina, että ihana pentu. Noh, onhan se tollainen keskenkasvuinen monessakin mielessä.

Kapella metsätiellä vastaan tuli muutama koirakko, jossa iso tanskandoggi tarjosi hupailevan ohituksen. Uros ihastui niin mein Sohviin, että ei liikahtanutkaan polulta. Sohvi ei päässyt ohi, joten nappasin koiran kainaloon ja yritin ohittaa jättiläistä hangen kautta. Koira kuitenkin työntyi väkisin kiinni ja melkein sai meikäläisen taklattua. Sain tehdä tosissani töitä, että pysyin pystyssä ja että koira ei päässyt kontaktiin sylikyyditettävään.

Näyttävät teille kieltä.

Poseeraushaasteita.