tiistai 28. maaliskuuta 2017

Naksnaks

Maailman helpoin ja hauskin harjoitus pennun kanssa. Naksutin.

Eilen naksuttelin kolme lyhyttä kertaa alkeisharjoituksia. Naksu-palkka, naksu-palkka jne. Toistoja kerrallaan ehkä se viisi-kuusi. Tänä aamuna pentu ehti juuri kääntää huomion muualle, kun naksautin ja mikä ihana innostunut kääntyminen kohti ja hirvee hännänvipatus. Ja miten paljon meillä onkaan vielä iloa tästä vempaimesta.

Muuten meidän päivä koostuu valjastotuttelusta (tämä jo tehty aamutuimaan), uudesta hoitotädistä (äitini tulee seurustelemaan pennun kanssa, kun lähden isojen kanssa päivälenkille), käynnistä eläinkaupassa (sen verran kipakka tuo ilma, että joku paituli me ipanalle tarvitaan) ja tallikäynnistä. Jackie ja Hillevi kohtaavat ekaa kertaa.

Ja jossain välissä me tehdään konsultaatiokäynti hammaslääkäriin, kun inasen nuo Hilbertin alakulmurit tahtovat painua sisäpuolelle, ja haluan arvioittaa, missä vaiheessa mitäkin kannattaisi tehdä...

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Pyörii jo...

Eilen Hillevi saapui. Osan matkasta hän kuuluvasti ilmaisi mielipiteensä erottamisestaan Huvi-siskostaan ja äidistään. Myöhemmin kuultiin, että Huvi oli ollut samanlainen kiekukaula matkalla. 

Kotiin saavuttuaan Hille oli hirveän reipas pentu. Isosiskojensa ilmeisestä järkytyksestä huolimatta. Söi, ulkoili, teki tarpeensa ja leikki alusta alkaen. Vanhemmat koirat eivät leikkiseuraa vielä ole tarjonneet. Sohvi yrittää esittää, ettei edes huomaa pentua, toivoo sen näin katoavan. Ja Poo mököttää ja kiroilee. Nooh, annetaan ajan kulua ja toivotaan, että tokenevat jossain vaiheessa. 




Vaatekassien purkuapulainen.

Urheilurintsikat valitsi veljiensä tapaan. Veljien perheissä on jo kuulema suunniteltu  uudentyyppistä lelupalkkaa :D 
Ja nukkua nuupahti minne milloinkin, kun patterit loppuivat. Usein toki pyritään tuupertumaan mahdollisen lähelle Mammaa. Hillevi on mahdottoman kiinni minussa. Onneksi myös Mikko kelpaa, kun olen viemässä isoja koiria lenkillä tai tallilla. 




Tuossa toisessa unikuvassa näkyykin korvien teippaukset, jotka väsättiin eilen Hannan ohjauksella. Ländereillä korvia joudutaan junnuiässä jonkun verran teippaamaan, että saadaan taitos muodostumaan oikein. Vastaavaahan me teimme aikoinaan lapsuudenkotini sheltin korvien kanssa. Pieni vaiva, eikä aiheuta tuskaa kuin enintään teippaajalle. Pieni esteettinen juttu, mutta ehkä sitten kannattaa tehdä jatkokuvioita silmällä pitäen.

Jahka pentupentu herää, niin käymme lähimetsässä ihmettelemässä maailmanmenoa lisää. Myös kaupunkipiipahdus ja pikkuretki raitiovaunulla suunitteilla tälle viikolle, pentutärskyjä unohtamatta. Ja toki Hillevi tapaa pian myös Jiipuksen, etä tulee tallielo heti tutuksi. 

Pitäkää kiinni, karuselli pyörii vinhasti. Onneksi pattereiden kapasiteetti on vielä rajallinen, että lataustaukoja on sännöllisesti...

Hundkarusell, osa 3

Siinä hän nyt sitten on: Hillevi. Upea kuva Toni Lahdensivun, järjestelyt Hanna.




Viimeistelyt ennen pentua tehtiin äkkiä, vaaranpaikat mietittiin ja pyrittiin estämään, räsymatot vaihdettiin lattoille ja käytiin hakemassa pino pissa-alustoja. Alkuun jo levittelin sanomalehtiä, mutta sain hyviä vinkkejä edullisista ja tehokkaista alustoista, joita on nyt sitten meilläkin käytössä. Kokkailtiin uunivuoka puuroa pakkaseen, selailtiin pari pentuopasta ja jäätiin odottamaan hakupäivää.

Niin, ja onhan ipanalla jo pari kurssiakin plakkarissa ennen kotiutumistaan. Agiltyyn valmistavia käydään kuuntelemassa kuunteluoppilaina Turussa ja pari oikeaakin pentukurssipaikkaa, joista toinen sisarusten kanssa koottu kesäryhmä Tampereella. Ihan mahtavaa nähdä sisaruksia jakossakin sekä päästä harkkailemaan yhdessä.

Hundkarusell, osa 2

Pennut kasvoivat silmissä, ja kävin niitä lähes viikottain palluttelemassa. Täytyy kyllä kiittää kasvattajaa ja emon perhettä, että jaksoivat aina ottaa vieraita vastaan ja lähetellä paljon videoita, kuvia ja kuulumisia.

Aika pian tuli vahvistus, että meidän perheeseen saataisiin yksi tytöistä. Yhdessä mietittiin, kuka voisi olla meille se kaikkein paras.

Pentue oli hurjan tasainen, joten valinnanvaikeus oli ihan todellinen. Harvinaisen miellyttävä ongelma. Kaikki pennut olivat hyvin samankokoisia, mutta väritys vaihteli. Kaikille avautuivat kauniit tummat silmät. Kasvattaja pystyi vähitellen arvioimaan yksityiskohtia, mutta suuria eroavaisuuksia ei ulkonäöstä voitu saada. Toisille näytti kehittyvän nopeammin pidempi karva kuin toisille.

Luonnepuolet alkoivat vähitellen näkymään, vaikkei niissäkään ihan hirveitä ääripäitä tuntunut olevan. Reippaita nassikoita kaikki tyyni. Hanna teki valtavan työn pentujen kokemusten kasvattamisessa, ne pääsivät ennen luovutusikäänsä matkustamaan lyhyitä ja pitkiä reissuja autolla, yöpymään eri paikoissa, tutustumaan erilaisiin ympäristöihin kuten rautatieasema, työpaikat, agilityhallit. Pennut vierailivat lapsi- ja koiraperheissä. Pentuja käytettiin myös hihnassa yksin ja niitä totutettiin kulkemaan talutettavan polkupyörän kanssa ja lastenrattaiden kanssa. Ne ulkoilivat oman perheen koirien kanssa ja vieraiden koirien kanssa. Niiden elinympäristössä oli paljon virikkeitä, erilaisia alustoja ja leluja.

Pennut agilityhallilla ja madalletulla A-esteellä. Kuva Toni Lahdensivu. Kiitos Hanna!
Suosikit alkoivat erottumaan. Vielä odoteltiin terveystarkastus ja pentutestaus. Testitilanne päästiin videoimaan ikkunan kautta ja oli tosi mielenkiintoista seurattavaa. Pennut eivät tunteneet testaajaa ja testi suoritettiin niille vieraassa ympäristössä. Jokaisesta pennusta kirjattiin dokumentti, jossa arvioitiin pennun käyttäytymistä sylissä, rohkeutta, kontaktia testaajaan, taistelutahtoa, noutamista, koulutettavuutta, dominanssia, palautumista, ääniherkkyyttä ja käyttäytymistä pöydällä, toimintakykyä ja laumaviettiä. Tasaiset olvat nämäkin pisteet pennuilla. Joitain yksityiskohtia nousi esiin, jotka ehkä vahvistivat muutamia valintoja.

6 wk pentuja tiiraamassa Oulussa
Kasvattaja oli kuulostellut tulevien kotien näkemyksiä ja testauksen jälkeen soitti ja esitti oman ehdotuksensa pennusta, joka oli kyllä helposti hyväksyttävissä. Alobelin Hepsankeikka muuttaisi meille. Hepsis sai pentutestauksessa keskiarvoltaan 3,84 pistettä, jolloin pentua kuvataan: Pentu on melko kova ja itsevarma, mutta tasapainoinen. Ei suositella ensimmäiseksi koiraksi. Erinomainen harraste/kisakoira. Terveystarkissa ainoa kommentti Hepsankeikalla oli hampaista, jotka eivät olleet kaikki vielä puhjenneet. Kapeahkoon alaleukaan ja hampaiden asettumiseen piti kiinnittää huomiota.

Videolla Hepsankeikka syö luuta, kun muu jengi koisaa.

video

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Hundkarusell, osa 1

Valmistelut tulevaan pentuun olivat vähän erilaiset. Ja ainakin eri aikataulussa kuin suunniteltiin. 

Mistä se oikein alkoi? Syksyllä sanoa töksäytin kesken taajamahakutreenien Minnalle, että musta tuntuu, että meille tulee länderi. Minnalla oli matkassa pieni brassipentu ja sekö lie laukaisi tämän ajatuksen. Minna nyökytteli ymmärtäväisesti, Miss Carlalle vaan terkkui. Mikko oli lievästi kauhuissaan, kun totesin saman asian illalla kotona. Hain googlesta Mikolle kuvan rodusta. 

Miten edetä? Kuulin, että lähipiiriin oli tulossa länderi, otin Essiin yhteyttä. Sekä muutamiin seuratason tuttuihin, joilla rodunedustajat. Tivasin kaiken mahdollisen ja mahdottoman rodusta, ja pyysin kasvattajasuosituksia. Kiitos teille kaikille kärsivällisyydestä.

Pohdin asiaa monelta kannalta, laumadynamiikkaa, harrastuksia, logistiikkaa, ajankäyttöä. Rodun ominaisuuksia, terveyttä, luonnetta ja rakennetta. Mieli ei muuttunut. Otin yhteyttä kasvattajiin. Sain paljon vastauksia, sain hyviä vastauksia, sain ajatuksiaherättäviä vastauksia. Änkesin Essin mukaan hakemaan Milka-pentua. Samalla kyselin kasvattajalta, Alobelin ihanalta Päiviltä niin paljonkuin ikinä kehtasin. 

Länderiyhdistys järjesti loppuvuodesta agilitykisat, jonne tarvittiin apuvoimia. Tälläsin itseni päiväksi sinne. Samalla kun napsuttelin tulospalvelua kuulin, näin ja opin taas lisää. Tutustuin länderiväkeen. Aloin udella pentuesuunnitelmia. 

Hanke käynnistyi. Pentuetta vasta suunniteltiin kevään juoksuista, mutta otin heti yhteyttä tulevan emon kotiväkeen. Sain kilometrin pituisen viestin emästä, tulevasta isukkiehdokkaasta, terveysriskeistä, luonteesta, käytöksestä, harrastuksista. Videoita agilityradoilta, kuvia. Olin tutustunut Hannaan. 

Sovittiin alkuvuoteen agitärskyt, että tapaisimme Hannan kanssa ja tapaisin tulevan Maman, Ilven. Varasin hallin ja laitoin Kasvattaja-Päiville viestiä, että tässä ollaan ihan tosissaan liikenteessä. Mutta ei me koskaan ehditty sinne hallille...

Muuttunut aikataulu. Puhelin piippasi metsälenkillä, Ilven juoksut olivat alkaneet, puoli vuotta etuajassa. Hämmennyin niin, että kotimatkalla ostin marketista paitsi sen maidon niin pennulle sopivan ruokakipon. Mikko kysyi, että menitkö nyt jotenkin sekaisin. Siinä sitten jännättiin viimeiset terveystarkit ja ensimmäistä kertaa taisin jo kaivaa kalenterin esiin, entä jos...



Isukki. Pentueen isä Vipu matkusti lemmenlomalle tänne etelään, ja sain iloksen kutsun tutustumaan paitsi iki-ihanaan Ilveeseen niin myös isäpappaan, joka osoittautui vallan hurmaavaksi herrasmieheksi. Niinpä olen tavannut nämä pennut jo kun olivat se kuuluisa pilke isänsä silmäkulmassa. Seurasin keskimmäisen astutuksista. 

Ilve &Vipu, kuva Hannan
Odotus. Malttamattoman pennunodottajan etu on paitsi kärsivällinen kasvattaja, joka jaksaa vastata loputtomiin kysymyksiin, niin myös aktiivinen yhteydenpito emon kotoa. Hanna jaksoi päivittää Ilven kuulumisia ja laittaa kuvia pyöristyvästä mahasta. Ultrakuva tuli lähes reaaliaikaisena puhelimeen. 
Kuva Hannan
Synnytys. Synnytyksen käynnistymisestä saatiin hyvin tietoja ja kätilötiimi päivitteli  tietoja syntyvästä pentueesta läpi yön. Seuraavaksi päiväksi oli jo editoitua videomateriaalia tapahtumista. Kaikki meni ihan kamalan hyvin. Ilve sai viisi kaunista tytöntylleröä ja kolme pikkupoikaa. Tasainen pentue alkoi heti hienosti kasvamaan. Kävin vähän väliä katsomassa kuvia pentulaatikosta. 

30.1.2017, syntymäpäivä, kuva Hannan
4 vrk. Pääsin jo ensimmäistä kertaa kurkkimaan pentulaatikon äärelle. Ihanat, pienet nassikat. Maitobaarissa ja pötkötellen. Ja sitten sama alusta. Ilve otti minut upeasti vastaan, luottavainen, rauhallinen emä. Päivi ja Hanna esittelivät jokaisen yksilön yksitellen. Olin ihan myyty. Pennuista oli paljon kyselyitä, joten en ihan vielä uskaltanut toivoa saavani meille yhden vekaroista. 


4 vrk, kuva Hannan

tiistai 28. helmikuuta 2017

Kuvitusta

Tylsää tulla tänne toteamaan, että on edelleen vähän kiire. Nytkin agilityreppu ja koirat odottavat eteisessä, että joko mennään. Lounastreenit hallilla on kiva breikki päivään.

Sohvi pääsi hierontaan viime viikolla, kun käytiin Mariaa moikkaamassa. Selässä selvä jumipaikka, mutta muuten aika kiva. Hyvin antoi hieroa ja oli rento, vaikka uusi paikka ja hoitaja. Poo hengaili muuten vain mukana, sillä kun on Patricialle varaus ensi viikolla. Otti siinä tirsat hoitomatolla vieressä. Seuraavan kerran, kun mennään, niin pentukin on jo mukana. Jännää.

Pentujen eloa saan seurata ihan melkein joka päivä, kuvia, videoita, kuulumisia. Luonteenpiirteet alkavat siellä tulemaan esiin, että pian saadaan tietää, mikäs voisi olla se meille sopivin naperoinen.

Katsokaa nyt näitä... Kuvat Hannan.







maanantai 20. helmikuuta 2017

Ostetaan uusi viikonloppu, tarjoa, nopeat kaupat!

Mitäh, miten voi olla jo maanantai? Justhan vasta perjantaina kiihdytin viikonlopun viettoon.

Kävin paitsi kurkkimassa pentulaatikkoon, tein aurinkoisen metsälenkin koirien kanssa, tein vesisadelenkin koirien kanssa, istuin kuusi tuntia agilityn halli SM:ien tulospalvelussa, treenasin omat koirat sekä koulutin lajia 2,5h. Ja koska lisäksi hevonen, niin muuta ei sitten mahtunutkaan. Että mielellään se toinen viikonloppu siivoukselle, vaatehuollolle, lukemiselle, viinilasilliselle, kavereille, leffoille...

Pennut ovat syötävän suloisia. Ja oppineet tappelemaan. Tässä Hannan todistusaineistoa:

video


Kamerasta löytyi lisäksi tällaisia:

Iki-ihana ystävänpäiväkortti Sohvin pojan Basson perheeltä. 





Pikkarainen sai pentukopan. iik, miten pieni ja miten pinkki...